Kaksplus.fi

maanantai 27. helmikuuta 2017

HAH! Lapsettomana lasten kasvattaminen oli helppoa.

Kaikki tarinat äitiydestä alkavat haave- ja mielikuvilla — "sitten kun minä olen äiti". Tulevaan valmistautuminen on tärkeää, oli sitten kyse perheenlisäyksestä tai Hoploppiin lähtemisestä lauantai aamupäivänä. "Sitten kun minä olen äiti", haaveilin itsekin. Kaupan lattialle heittäytynyt räkää suoltava ja huutava jonkun toisen vaahtosammutin aiheutti kylmiä väreitä. Lapsettomana lapsien kasvattaminen sujui aikalailla sormia napsauttamalla ja mielikuvia maalailemalla.


Raskaana ollessa tiesin, että todennäköisesti mahassa kasvava ihmisenalku tulee hänkin joskus heittäytymään kaupan lattialle. Lempeästi ajatuksissani kuvittelin kuinka lapsentasoisesti selitän ja kuuntelen. Kunnes lapsi, jonka synnytin ja vähän kasvatinkin heittäytyi oikeasti kaupan lattialle. Ei ollut aikaa jäädä keskustelemaan. Pelkäsin nimittäin heittäytyväni itse sinne lattialle myös.

Keräsin lentäneitä vaatekappaleita, nappasin lennosta yhden kengän pällistelevän mummon kädestä, nostin kymmenen kilon vihaisen lapsen vasemmalle lonkalle, samalla oikealla kädellä työntäen niitä helvetin autokärryjä. Helvetin autokärryt, jotka ei liiku muualle kuin eteenpäin ellei työntäjältä satu löytymään kunnollista sikspäkkiä muualtakin kuin ostoskorista. Puhumattakaan kun niitä kolmen metrin pituisia kärryjä työntää yhdellä kädellä kiukkuinen lapsi kainalossa. Joku tuotekehittelijä voisi napata nyt tästä idean ja kehittää ketterät autokärryt, ellei sitten alkuperäisenä tarkoituksena ollut kuntoiluttaa sikspäkittömiä äitejä. 


Uhkailu ja lahjonta. Hyihyi. Minähän en niihin sorru. Henkistä väkivaltaa. Televisio, kännykkä ja tabletti? Täysin turhia, tarpeettomia ja lapsen passivoivia pahuuksia. Suola, sokeri ja roskaruoka? Juu, iso ei. Minä pystyn parempaan. Kunnes minusta tuli äiti. 

Istu alas niin saat rusinan. 
No äiti lähtee sitten yksin ulos, heippa!
Jäät sitten yksin kotiin, niinkö?
Haluutko pelata autopeliä? 
Pikku Kakkoneeeeen!
Olisko nuggetteja?
Lopeta toi huutaminen! (huutaen tietysti)

Joskus alennun lapseni tasolle, niin kuin viimeksi tänään aamulla. Kiukuttelin imurille. Typerys ei toiminut. Potkaisin sitä ja satutin vain itseni. Teki mieli heittäytyä lattialle ja alkaa itkemään. Kokosin aikuismaisuuden rippeet lattialta ja menin lapseni viereen katsomaan lastenohjelmia. Siinä me passivoiduttiin yhdessä. Tuli vähän parempi mieli. Kukakohan kasvattaa ja ketä? Äitiyden myötä opin, että ehdottomuus ei kannata ja periaatteistakin voi joustaa. 

Kuulostaako tutulta?

30 kommenttia:

  1. Niin loistava postaus,täyttä totta. Muistan kuinka itsekin asettelin itselleni ehtoja "me ei sitten ainakaan.." -tyyliin. Kappas kummaa me tehdään juuri niin.

    VastaaPoista
  2. Todellakin kuulostaa tutulta! 😁😁 Hyvä kirjoitus 👌

    On tullut huomattua, että omat ajatukset ja jotkut periaatteet muuttuvat koko ajan tässä lasten kasvaessa. Kaikki ei ole niin mustavalkoista enkä enää edes viitsi ajatella: "Meillä ei sitten koskaan tehdä..." 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos! 😅 Tuo mustavalkoisuudesta pois pyrkiminen kyllä auttaa niin monessa!

      Poista
  3. Ah niin tutulta! Onpa meidän taapero todistanut senkin kun itkevä äiti istuu vihaisena lattialla kun sen lapsen rukkanen on hukassa....

    VastaaPoista
  4. Hih, ne autokärryt on muuten hyvät, mutta vois olla enemmin jotain äksöniä niissä. Meillä kyllästytään puolessa välissä kauppareissua, kun ne töötitki. keskellä on kauheen kankeet. Oisko kosketusnäytöllä toimiva tööttäys parempi? Vois tööttäillä, et pois alta mummot!! :D

    VastaaPoista
  5. Muistan, että ennen lasta neuvoin auliisti jo lapsen saaneita ystäviäni. Yksi legendaarinen neuvo taisi olla: "Ei kannata ottaa vauvaa viereen nukkumaan ettei se totu nukkumaan sun kanssa." Sen jälkeen, kun olin nukkunut ensimmäiset kolme yötä vauva vieressä, söin sanani ja lupasin etten neuvo enää ketään kasvatusasioissa, vaan olen vain hiljaa ja kuuntelen. Ehkä pyydettäessä saatan sanoa mielipiteeni, JOS minulla on omaa kokemusta tästä asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe nämä legendaariset. 🙈 Mäkin oon tainnut näitä laukoa muiden avuksi. Pidän nykyään mölyt mahassa 😅

      Poista
  6. Tämä postaus oli kuin mun suusta :D

    VastaaPoista
  7. Hahaha :D NIIIN TUTTUA! täällä 2v tyttö ja siis ensinnäkin ne autokärryt !!! miks niistä on tosiaan tehty niin hankalat? ja sitten ite käytän just samoja "ai jaa, jäät tänne puistoon yksin. ok, äiti lähtee heippa" uhkailuja ja jotain herkkua on mukana kauppareissuille, jotta saan lahjottua lapsen suosiolla auton istuimeen eikä tartte väkisin runnoa sinne sitä, jos ei satu kiinnostaan lähtä vielä pois.... voi voi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan toimii tehokkaiten tuo "no äiti lähtee. heippa!" 🙈 Ai kauhea. Aina ei jaksa 😄

      Poista
  8. Huippu postaus!Ja näinhän se menee.Me ei olla vielä päästy todistamaan kaupan lattialle heittäytymistä,mutta lahjonnasta on tullut mun toinen nimeni :) "Syö puuro niin saat rusinan." "Kävellään reippaasti kotiin niin saat katsoa hetken telkkaria." Ja just niinkuin kirjotit mäkin olin ensin pohtinut että ei piirrettyjä eikä muitakaan erikoisvirikkeitä,mutta kyllä nekin aika äkkiä rantautui meidän huusholliin ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah ihanaa! 🙈 Täällä kans mestari lahjoja. 💪🏻

      Poista
  9. Ahahaha, I feel you!! Tsempit täältä toisen uhmiksen äidiltä :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä on varmasti kanssamatkustajilla hauskaa, kun nyt bussissa hihittelen niin, että silmälasit keikkuu :D Samaistun täysin!

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa niin tutulta..😅 T. Kolmen alle kouluikäisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O ou. 🙈😅 rauhaa ja rakkautta teille! 💪🏻

      Poista
  12. Haha, loistava 😅 sanotit just mun ajatukset. Lueppa mun uusin postaus aiheeseen liipaten...😂

    VastaaPoista
  13. Niin hyvä postaus ja oon niin samaa mieltä, kuulostaa liianki tutulta!:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥