Kaksplus.fi

maanantai 5. joulukuuta 2016

3+1 tärkeintä asiaa vauvavuotena - Millä äitiydestä OIKEASTI selviää

Oon aikaisemmin kirjoittanut yhtä sun toista listausta siitä, mitkä on tärkeitä juttuja vauvavuotena ja muutenkin helpottavat arkea. Meidän vauvavuosi on takanapäin. Se tänään oikeasti konkretisoitui mulle kun vaihdoin meidän hoitopöydän ja pienen kasan vauvaroinaa suklaalevyyn. Meillä ei ole vauvaa, enkä näe enää syytä pyöritellä nurkissa tavaroita, joiden tulevaisuudesta ei ole selvyyttä vielä meidän perheessä. Muutenkin esimerkiksi tulpaton vauvan kylpyamme on ihan nounou -listalla seuraavalla kierroksella.

 


Kun sain suklaalevyn tänään käteeni vaihtokaupassa (joka oli mun mielestä tosi onnistunut), tajusin että tuo suklaalevy tiivisti kääreisiinsä mun koko puolitoista vuotta äitinä. 250 grammaa puhdasta rakkautta laskettiin käteeni kun avasin oven tuntemattomalle hoitopöytää kaipaavalle. Jos ei lasketa sitä ilmeistä, eli miestä yhdeksi äitiyden kantavaksi voimaksi, niin yksi tärkeä apuri ja helpotus on kyllä suklaa. Tietysti kaikki rilut, releet ja oheistarvikkeet helpottaa arkea, mutta mitkä asiat oikeasti pitivät mut tolpillaan (vai saako sanoa järjissään) vauvavuotena? 

Mitä ilman en olisi selvinnyt? 




1. Suklaa

Sukulaiset ja ystävät olivat ilmeisesti kaukaa viisaita kun lappasivat kasseittain suklaata synnärille. Suklaata kului ja kuluu edelleen. Mies juuri eilen sanoi, ettei tiedä yhtä toista pahaa suklaamonnia ku mä ja en väitä vastaan. Vaihdoinhan tavaravuorenkin suklaaseen.

2. Kahvi

Meidän taaperon yksi ensimmäisistä sanoista oli "tahvi" eli kahvi, joten tarvitseeko tätä selittää enempää? Univelkaa helpotti kofeiini. Edelleen vaikkei univelka olekaan mahdoton, taapero herättää meidät vetämällä hihasta (tai tukasta) ja kutsumalla kahvin keittoon. 

3. Äitiystävät

Äitiyden myötä oon saanut paljon uusia tärkeitä ystäviä. Yhden sydänystävän tapasin blogin kautta ja muutaman naapurista. Yhden syntyvälle murulle saan kunnian olla kummi - ihan mahottoman siistiä! On ihanaa kun nämä naiset ymmärtävät. Kun lapsi heittäytyy kaupan lattialle huutamaan, riittää vain yksi vaihdettu katse ja hymähdys. Kyllä nämä tiedetään, tuttu juttu. Ja tiedättehän sen, ettei äitien kanssa tavatessa koskaan asiat mene niin kuin kuviteltu. Joka ikinen kerta kun nähdään yhden maman kanssa jommankumman lapsi nukkuu, kiukuttelee, huutaa, itkee, niskakakkaa, tai mitä nyt ikinä voi keksiä. Nykyään meidän pojat vaan villitsee toisiaan ja se siitä rauhallisesta kahvihetkestä, hyvä yritys äidit. Yksi katse riittää.




+ 1. Vaunut

Jos nyt joku kunnollinen ostoskin pitää mainita, niin ehdottomasti vaunut. Meillä on Gessleinin F6 ja Moweo Magrot, joista oikeastaan nykyään aktiivisesti on käytössä vain Gessleinit. Vaunut ovat pakoväline pois todellisuudesta. Arjen kaaosta, pään sisäistä ahdistusta ja päälle puskevaa "nukahdan seisaalleen ja silmät auki"-tilaa pääsee pakoon kun pakkaa vauvan vaunuihin ja pistää tassua toisen eteen. Me kierrettiin paljon kirppiksiä kun Leo oli nyytti. Mitä vähemmän kotona vietti aikaa, sitä vähemmän tarvitsi ahdistua sotkusta, joka oli olemassa vaikka "eihän vauvat tee muuta kun nukkuu, syö ja kakkaa"

Mitä ilman sä et olisi selvinnyt tai et selviäisi?

8 kommenttia:

  1. Kaikkien edellä mainittujen lisäksi on pakko mainita WhatsApp! Ja some. Suurin ero ensimmäisen ja toisen vauvavuoden välillä oli älypuhelin ja mahdollisuus saada vertaistukea ja näpytellä viestejä ystäville ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Somen selaaminen välillä loputtomilta tuntuvien imetysmaratonien aikana pelasti monelta kiukkuitkulta!

    VastaaPoista
  2. Kyllä se on se kahvi...minkä itsekin sanoit :D enkä selviäis vieläkään vaikka viikonloppuisin nukutaan vähän myöhempään :D

    VastaaPoista
  3. Suklaa tulee täälläkin mieleen :D sekä päikkärit!

    VastaaPoista
  4. ihana blogi liityin seuraamaan ja tiekkö tein arjen pelastukset nii paljon samoja vastauksia kuin sulla;)<3

    VastaaPoista
  5. Toi vaunupointti kyllä iski muhun ihan täysin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥