Kaksplus.fi

maanantai 24. lokakuuta 2016

Uskomatonta mutta totta.

Tänään kävi jotain eriskummallista. Mä nimittäin heräsin pirteänä. Uskomatonta mutta ihan totta. Ihmeiden aika ei ole ohi! Typeriä stereotypioita, mutta takkutukkainen ja unihiekkainen äiti ei kaatanutkaan tänään pannullista kahvia tyhjään vatsaansa ja haukotellut sieluaan ulos. Tämä aamu painetaan lämmöllä muistoihin, koska me nukuttiin puoli kymmeneen. 


Taapero nousi vierestäni tomerasti ylös, sanoi "Kahvia. Tuu." ja paineli keittiöön ihan kuin joku pikkuaikuinen. Hyvin koulutettu tai sitten vaan hyvin apinoinut äitiään. Mä katsoin kelloa epäuskoisena ja tottelin lastani. Meillä on nyt sellainen vaihe menossa, että kaikki kirosanoista kukkasiin matkitaan. Pitäisi varmaan alkaa hokemaan kuinka pyykinpesu ja moppaus on kivaa. Ja sitten ostaa miniatyyrimoppi. No ei. Se oli vitsi, ehkä. 

Tässä on nyt tapahtunut joko niin, että tuo taapero on herännyt tapansa mukaan kello kuusi reikä reikä, noussut ylös, katsonut nukkuvaa äitiään myötätuntoisesti ja vähin äänin poistunut leikkimään, kunnes on palannut takaisin puoli kymmenen aikaan ja tunnistanut äitinsä unisyklin olevan otollinen kahville. Taaaai sitten ihme on tapahtunut ja me ihan oikeasti molemmat nukkuttiin yömme hyvin, pitkään ja rauhassa. Pitkään nukutun yön seurauksena ei sitten nukuttu ollenkaan päiväunia tänään, mutta en valita. Yöllä nukkuminen on kivempaa.

Näitä lisää. 


12 kommenttia:

  1. Me ollaan parin aamuherätyksen (poika on tainnu tunnin leikkiä ku mää nukun ja tullu jatkaan uniaan) nukuttu kaks kertaa kymppiin, outoa koska arkisin herätään aina 5.30-6.30! :D ja meillä on minimoppi, pojan lempilelu, varsinki jos mää moppaan, niin kyllä lattiat lainehtii kun hän vähän "auttaa"....... Ja ne sanat, "paskavaippa on tuola" -pakka, "siis kakka" sitte lähtee laulu "kakkakakkakakkakaaaaaakkakkakakakakakakakaaa" ööö.. Vaippa vain ;) -S

    VastaaPoista
  2. No hitsi olispa meilläkin! 😍 Tai siis sehän on normaalia että herätään kymmeneltä mut kunpa ennen sitä tarttis vain huolehtia ne kaks tissittelyä vauvan kanssa eikä mitään muuta...

    VastaaPoista
  3. Oi että, kuulostaa ihanalta! En voi kuvitellakaan että meillä joskus nukuttaisiin edes kahdeksaan tai yhdeksään asti, mutta saahan sitä toivoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Aika luksus. Loppui tietysti lyhyeen... :D

      Poista
  4. Näinä päivinä kun me herättiin puoli kuusi yrittää olla iloinen toisen puolesta mutta se on aika pirun vaikeeta :D millon meillä voisi myös käydä näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se oli vain yhden kerran ihme! Annan kiertoon sen ihmeen teille!

      Poista
  5. Samantyyppinen ihme pääsi tapahtumaan meillä viikonloppuna, koko perhe nukkui puoli kymppiin! :D Vau mitä luksusta se olikaan..

    VastaaPoista
  6. LÄHETÄ TUO SAMA TAUTI TÄNNEKKIN!!! PLIIS!!! ihan sama koska mennään nukkumaan tai miten nukutaan niin me herätään kello 6:00. No okei, tuurilla nukutaan seitsemänä :D mutta siis joku harvinainen tauti tuon on oltava, ihan superharvinainen koska täällä päin sitä ei ole ikinä näkynyt... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OTA KOPPI! Pakko sen on teillekin vielä tulla. Tarttuu kuulemma erityisesti silloin kun nuo lapset kasvaa isommiksi.. :D

      Poista

Kiitos kommentista! ♥