Kaksplus.fi

perjantai 2. syyskuuta 2016

Kaikki on tyhmää ja kiukuttaa.

Voisin syyttää koiraa hihnassa tempoilusta. Voisin syyttää taaperoa päiväunien skippaamisesta ja kiukuttelusta. Voisin syyttää taaperoa sen itkupotkuraivareista kun ei saanutkaan taluttaa koiraa. Sitä koiraa, jota syyttäisin tottelemattomuudesta. Voisin syyttää vaunuja kun jarru ei toiminutkaan. Voisin syyttää vastentahtoista taaperoa, joka ei halunnut vaunuihin, joiden jarrua syytän toimimattomuudesta, jonka takia vastentahtoinen taapero levisi jalkakäytävälle. Voisin syyttää jalkakäytävää taaperon kuhmusta. Lisäksi syyttäisin jalkakäytävää kirkuvan taaperon vastaanottamisesta ja taaperon lukkiutuneesta x-asennosta. Voisin syyttää jalkakäytävää, ihan vaan kun se on niin tyhmä jalkakäytävä. Tuulta voisin syyttää siitä, että se sieppasi hattuni matkaansa samalla kun vastentahtoinen taapero levisi jalkakäytävälle, koska jarru ja koska koira ja typerä jalkakäytävä ja koska itkupotkuraivarit ja päiväunettomuus. 



Tämän typerän kiukkuisen olon pistäisin kaiken edellä mainitun syyksi ja lisäksi syyttäisin lähikauppaa jossa ei ollutkaan kassan vieressä suklaata. Lähikauppaperkele, joka oli sijoittanut kaikki karkkinsa yhdelle hyllylle eikä ollenkaan huomioinut kiireisiä äitejä kaupan kassalla typerien väsyneiden ja unohtelevien äitiaivojensa kanssa. Oikeastaan taidan syyttää suklaata.  Äitiaivojen piikkiin pistäisin kaiken typerän mitä ikinä on tullut tehtyä. Toisaalta kaiken pahan alku taitaa olla minä.


Kiukuttaa niin, että painelen lähikauppaan ostamaan sen typerän karkkihyllyn tyhjäksi. Onneksi tuo taapero on ihana, vaikka taisin vähän korottaa ääntäni ja kiukutella takaisin. Anteeksi. 


4 kommenttia:

  1. Nyt on pakko sanoa että ihanaa, jollain muullakin kuin meillä. Eilen oli todella huono päivä ja kaikki vain kiukutti. Toivotaan ettei näitä päiviä tulis ihan heti uusiks 😌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tuntuu, että ne koko viikon kiukut aina keskittyy pariin kiukkupäivään!

      Poista
  2. Siis jatkuvasti kiukuttaa! Ei saa istua rauhassa pöntöllä, kahvi on loppu, suklaata ei tarpeeksi, lapsi roikkuu lahkeessa juuri kun kaipaisi hetken rauhaa ja sitten kun istut siihen keskelle lattiaa leikkivalmiina toista ei seura kiinnosta vaan touhuilee omiaan... Tai sit muuten vain väsyttää ja vituttaa. Kyllä sitä tulee tehtyä välillä tästä omasta elämästä niin hemmetin hankalaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥