Kaksplus.fi

torstai 25. elokuuta 2016

DIY: Muistona vastasyntyneestä - Se on sukkapupu!

Sukat on häviävä luonnonvara meidän taloudessa. Kuljenkin usein eripareissa tai miehen 46 kokoisissa mustissa sukissa. Myös Leon jalkaan on monesti eksyneet keskenään erilaiset sukat. Kaivelin tuossa Leon sukkalaatikkoa ja huomasin, että vähintään joka toiselta sukalta puuttuu pari ja monet sukat ovat muutenkin aivan liian pieniä käytettäväksi enää. Eihän superpieniä vastasyntyneen pehmoisia sukkia voi heittää menemään. Ei vaikka ne olisi parittomia. Oikeastaan erityisesti siksi niitä ei voi heittää, koska sehän olisi vaan tositosi surullista. Pitäisi varmaan lukea se KonMari viimein.


Käytettiin Name It:in pehmosukkia Leolla melkein aina, jonka takia tällä yksinäisellä sukalla on erityisen suuri tunnearvo. Hah, joo - tiedän se on vain sukka. Olisin mä selvinnyt ilman säilyttämistäkin, mutta sitten tulikin eteen keino säästää tuo yksinäinen ja surullinen pikkusukka. 


Sukkapupu on täytetty riisillä. Pää ja korvat on eroteltu ohuella langalla. Sukanvarsi puoliksi ja pupu sai korvat. Helmet on ommeltu sisäpuolelta naamaan. Ompelin pupulle ensin napit silmiksi. Nappisilmineen se näytti niin sekopäiseltä, että oli pakko keksiä jotain muuta. Onneksi löytyi helmet. Ja tämän osaa siis todella tehdä kuka vaan. Helppo ja aika nopeakin muisto pienestä nyytistä. Vauva vauva vauva, tahdon semmosen. 


Luulen, että tän pupun myötä pystyn luopumaan niistä muista pienistä puhkikulutetuista vastasyntyneen Leon sukista...tai sitten meille muuttaa pupujen suku ja musta tulee hullu pupunainen.

6 kommenttia:

Kiitos kommentista! ♥