Kaksplus.fi

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Äitiä pelottaa niin, että elämä on jatkuvaa riskianalyysiä.

Äitiyden myötä oon todella oppinut mitä on pelätä ja olla huolissaan. Kun Leo syntyi tein jatkuvasti pääni sisällä riskianalyysiä. Vessan peilikaapin ovet ovat terävät - sulje ne ennen kuin peset pyllyn. Peitto on painava, ettei vain jäisi sinne alle. Portaita yhdessä alas mentäessä: keskity! Ensimmäisinä kuukausina heräsin kuuntelemaan hengittääkö nyytti. Olin peloissani ja hysteerinen kaikesta. Pelkäsin menettäväni kalleimman aarteeni, vaikka mitään varsinaista realistista syytä pelolle ei ollut. Ylianalysoin pieniä oireita ja tein sen pahimman virheen, mitä nyt kukaan oireita pohtiva voi tehdä - googlasin. Googlen mukaan kaikki oireet ovat joko syöpää tai raskaus. 

vauva

Oon nähnyt kamalia painajaisia. Niissä unissa Leolle tapahtuu jotain hirvittävää ja herään huonovointisena. Välillä säpsähdän unesta kuuntelemaan itkeekö Leo. Yhtenä yönä meni tovi kuunnellessa, kun unenpöpperössä olin kuulevinani Leon vaimeaa voikerrusta. Oikeasti se oli vain miehen tukkoinen nenä, joka inisi. Olen myös unissani noussut varmistamaan, että astiakaappi on tukevasti jaloillaan, koska olin aivan varma sen kaatumisesta. Ymmärrätte pointin? Olen niin monesta hassustakin asiasta huolissani. 

Leon kasvaessa vaaranpaikat vain lisääntyvät. Tiskikoneessa on veitsiä, parkkipaikalla autot ajavat liian lujaa, tuolilta voi tippua, juostessa saattaa kaatua ja lyödä pään asfalttiin. Uutisoinnit, ne ihan tosielämän tarinat vakavasti sairastuneista lapsista itkettävät. Ne koskettavat nyt niin perin pohjin, aivan eri tavalla kuin lapsettomana. Tuo oma lapsi on niin rakas, että haluaisin pyyhkiä kaiken pahan pois ja kääriä kuplamuoviin. 


Viime viikonloppuna Leo sai sekunin sadasosassa pihalta noukittua suuhunsa sienen. Sydän hyppäsi kurkkuun, koska mun sienitietämys on nolla. Soitin myrkytystietokeskukseen sydän sykkyrällä. Meidän yksivuotias laittoi suuhunsa sienen. Joo sain sen pois. Tuskin söi pienintä palaakaan. Beigen värinen sieni, jotain täpliä päällä. Eihän se ole mikään kärpässienen sukulainen, eihän? Rauhallinen naisääni lempeästi kertoi, ettei ole hätää. Huh, mikä taakka tuo viiden minuutin pituinen aika oli kantaa harteilla. En pysty edes kuvitelemaan mitä sen taakan kantaminen on vakavasti sairastuneen lapsen kanssa. 

Leon rakkain pehmolelu on vaaleanpunainen pupu. Näin mielessäni jo sen kuinka Leoa kiusattaisiin päiväkodissa lelupäivänä. Koitin etsiä toista tilalle, kunnes tajusin olevani aivan liian hysteerinen. Täytyy muistaa elää tätä elämää nyt tässä hetkessä. Puuh, relaa äiti edes vähän ajatuksinesi. Sitä paitsi, miksi kukaan nyt söpöstä pupusta kiusaisi?


Onko tuttuja ajatuksia ja pelkoja? Huh.

21 kommenttia:

  1. Mä oon ihan samanlainen! Kuvittelen mitä sairaimpia ja mahdottomimpiakin juttuja. Viikonloppuna anoppilassa oli pakko kieltää lapsia olemasta yksin tätinsä huoneessa, koska tuuletusikkuna oli raollaan ja siinä on jesarilla kiinnitetty kissanverkko. Koska nehän voi hetkessä saada päähänsä kiivetä nojatuolin kautta ikkunalaudalle ja tunkea itsensä ikkunasta ulos niin, että verkko antaa periksi ja lapsi tippuuu kolmannesta kerroksesta alas. �� äitiys on kyllä ihan mielipuolista!!😁👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! 😄 Mut kai se on ennakointia? Ja parempi liikaa kun liian vähän! 🙈 Ehkä..

      Poista
  2. Tuo on niiin tuttua!! Pitäis yrittää olla stressaamatta mutta mitä sitä itselleen mahtaa😩! Saan varmaa mahahaavan tai sydänkohtauksen vielä joku päivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Lupaan hössöttää sit sun puolesta ku joudut sairaalaan! 😅❤️

      Poista
  3. Niin tuttua. Mie herään vieläkin yösin kuuntelemaan hengittääkö poika. Hän on ollu aina herkkä uninen ja jos hän sattuu nukkumaan normaalia pidemmän pätkän niin herään säikähtäneenä kuuntelemaan. Pojalla ikää 1v8kk. Sit oon kauhuissani kyykäärmeistä, punkeistä ja myrkyllisistä marjoista. Rappuset kans on vieläkin kamalat kun poika ryntää niihin aina vauhdilla vaikka kuinka pyydän odottamaan. Huhuh. Sit kun lukee niitä juttuja missä vanhemmat ovat "unohtaneet" pienet lapset kuumaan autoon. HUI!! Mietin "onkohan autossa liian kuuma jos ikkunat ei ole auki moottoritiellä ajaessa?...jos jätän hieman raolleen ettei tuu liian kuuma...Viima vaan suhisee inhottavasti. Käyköhän se pojan korvaan?" Ja mitähän vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä tutulta! Kai äidit on automaattisesti ohjelmoitu vähän pelkäämään lastensa puolesta! Noilla pienillä kun ei itsesuojeluvaistoa oikein oo.. 🤔 Huih! Ehkä se helpottaa joku päivä?

      Poista
  4. Rauhotu ja anna lapsen elää! Menetät hänet teini-iässä jos ylisuojelet liikaa! Anna lapsen möyriä mudassa, itsellä vain yksi allergia elämässä kun maalla kasvanut ja hyvin olen elännyt entisistä itsemurha-aikeista huolimatta ja 6 vuoden masennuksesta, mutta kyllä se siitä :) terv teini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva, että löytyy monen ikäisiä lukijoita. 😊 Se on tämä hössötys jotenkin muhun pinttynyt, eiköhän se tästä kun poitsun taidotkin kasvavat! 😊 Kivaa kesää sinne! 🙌🏻

      Poista
  5. Niin tuttu! Rakkaita nuo pienet ja tässä oon miettiny että mitä sitte ku niitä on kaks tai useampi, voi sitä huolen määrää <3

    VastaaPoista
  6. Mun pahin pelko on, että Ässälle käy jotain nukkuessa... Peitto on tappava. Tyynyt ovat todellisia massamurhaajia. Pinnasängyn pehmusteen repsottavasti nauhoista puhumattakaan.... Mulle luvattiin, kun Teinimonsteri oli pieni, että ajan kanssa helpottaa. NO EI OLE HELPOTTANUT! Nyt on kouluampujat, terrori-iskut, namusedät ja rattijuopot. Maailma on vaarallinen... Mutta onneksi nämä pelon tunteet ovat ohi kiitäviä hetkiä enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhea! Siis todellakin. 😳 Maailma on nykyään erilainen ja vähän pelottava aikuisellekin.

      Poista
  7. Kuulostaa tutulta! Kaikenlaisia ihme pelkoja tullut pyöriteltyä täälläkin omassa päässä..onneksia useimmiten järki voittaa ja saa itsensä rauhoiteltua. Pelot varmasti kuuluvat äitiyteen, mutta onneksi niitä voi koittaa hallita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu! ❤️ Täytyy yrittää pitää langat käsissä.. 😄

      Poista
  8. Minusta tuntuu, että en nukkunut ollenkaan esikoisen ensimmäisenä vuotena. Varsinkin öisin olin todella ylivirittynyt. Kuuntelin hengittääkö vauva..olin huolissani kaikesta. Päivällä en jättänyt lasta silmistäni hetkeksikään. Ahdistuin jos kaupassa vieraiden ihmisten vauvat itkivät. Teki mieli mennä kysymään, että onko vauvalla nälkä/märkä vaippa/pitäisikö olla päikkäreillä. Ota se vauva nyt syliin tai anna minä otan. Älä anna sen itkeä. Meillä ei esikoinen koskaan ehtinyt itkeä, kun olin jo menossa ja tekemässä. Nyt tuntuu höpsölle. Kuopuksen kanssa olen osannut olla rento.

    VastaaPoista
  9. Hauskasti kirjoitettu! Vaikka tosiaan jatkuva pelkääminen on oikeasti aika raskasta :(

    VastaaPoista
  10. Tutulta kuulostaa, aina jos jotain pientäkin on niin google... paras ystäväni, no ei vaiskaan.
    Paljon tulee googleteltua kaikkea ja mietittyä " mitä jos, mitä jos? "

    Kun Oliver oli pikkuinen vauva, kävin useasti tarkastamassa että hengittääkö...

    VastaaPoista
  11. Just eilen keskusteltiin samasta aiheesta puolison kanssa. Se on välillä ihan järkyttävää, kuinka kamalia juttuja se oma mielikuvitus keksii pelätä. Tätä se vanhemmuus varmaan on, niin isoa rakkautta, että kaikki pelottaa.

    VastaaPoista
  12. Niin tuttua! Mies pitää mua outona kun kerroin näistä peloista ja siitä kun kaikki ajatukset jotka alkaa kivasta päättyy huonosti. Siihen hän tokaisi että se johtuu mun mustasta huumorista ja sellaisesta tyhmästä kiusoittelusta jonka kohteeksi hän on joutunut jo useamman vuoden. Nää ajatukset on kuulemma kosto mulle :D

    VastaaPoista
  13. Onneksi lapsen kanssa kasvaa yhtä matkaa. Yksivuotiaan ja kymmenenvuotiaan äidit käyttäytyvät eri tavalla. Meillä 6-vuotias poika meni leikkipuistoon pyörällä nukke pyörään liitettävässä nuken istuimessa. Annoin mennä. Myöhemmin totesi itse, että tykkää enemmän Legoista. Ei päiväkodissa pupulle naureta, mutta tiedän, miltä tuo pelko tuntuu. Maailman kalleimmat aarteet nämä pikkuiset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥