Kaksplus.fi

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Voi #*!!?. Eiku siis himskatti!

Kopsis vain kuului kun taapero pamautti äitiään naamaan lasisella kosteusrasvapurkilla. Mistä lie näppeihin sai. Enhän mä edes käytä kasvorasvaa. (Huono vinkki: käsirasvalla kiireinen (tai laiska) äiti kiillottaa naamansa vaivattomasti. Kauniin kiiltelevä lopputulos säilyy pitkään.)


Purkin nasahtaessa silmien väliin päästin suustani kaikki perinteiset kirosanat ilman sen suurempia äidillisiä ajatuksia. Ai veet ynnä muut saatanat. Niin ja tietysti - ei saa lyödä, ei. Kun on joskus ollut kova (tai ainakin vähän kovempi) suustaan on vaikea päästellä pelkkiä himskatteja ja kissanviiksiä silloin kun sattuu. Ja kun sattui. Niin perkeleesti. 

Leo tietysti säikähti ja purskahti itkuun. Näin tyypillisesti tilanne kääntyi ylösalaisin ja tästä pienestä pahoinpitelijästä tuli uhri. Mutta kun ei saa lyödä. Sitten jatkettiinkin jo touhotusta, unohdettin itkut ja lähdettiin lukemaan kirjaa.

Jostain luin, ettei äidin kannata näyttää lapselle itkua tällaisessa tilanteessa. Perustuu kuulemma siihen, ettei lapsi osaa olla empaattinen ja ajattelee vain tällöin, että sainpahan äitiin vauhtia. Miksi mä ajattelen ihan eri tavalla? Tietty, empatiaa vasta opetellaan, mutta miten sitä voi oppia jos tunteita ei näytetä? Kyllä mä ainakin itken (ja kiroilen) kun sattuu. Kerpele!

Pakastettua kanafilettä naamallani pitäessäni mietin kuka lohduttaisi äitiä? Niin ja saako äiti kiroilla? Edes silloin kun kovasti ketuttaa? Ei se hyvä äiti kai kiroile. Niin kuin nyt puhuttaisiin jostain tietystä henkilöstä, mutta siis tiedätte varmaan? - SE, niin kuin THE hyvä äiti. 

Nyt kai olisi se hetki kun pitäisi tehdä lopullinen suodatus kielenkäyttöön, koska papukaijaefekti on jo täällä. 

17 kommenttia:

  1. Auts, tuliko iso kuhmu ottaan? :D Mun mielestä myös äidin pitää näyttää tunteet just siks että lapsi oppii että tunteiden näyttäminen on ihan ok. Toi kiroileminen on ja tulee mullekin olee ongelma, mut yritän kyl parhaani. En nimittäin haluis et eka sana on se v***u. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli semmonen kolikon kokoinen, mut se onneks lasehtu kylmän avulla aika nopeasti. :D Ehkäpä se eka sana on jotain ihanampaa niin ku vaikka äiti! <3

      Poista
  2. Auts! Kyllä täällä ainakin kerpeleet lentelee, varsinkin kun sattuu tai meinaa mennä hermo huonoon kuntoon. :) Tapa josta koitan päästä kokonaan eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No, ihan hyviä ihmisiä näistä taitaa silti kasvaa. Hheh. :D

      Poista
  3. Ikäväkseni olen sen verran spontaani ihminen että jos yllättäen joku satuttaa vaikkakin vahingossa niin helposti tulee voimasana...tai kaksikin. No tästä sitten on toki seurauksena että poika 5 v tietää voimasanat ihan hyvin ja totesi äsken uima-altaalla että "tietenkään näin ei sais sanoa mutta tää pohja on paikoitellen ihan helvetin liukas". Eihän siinä auttanut muu kuin todeta että juu niin on : )
    Maailmassa on pahempiakin asioita kuin äiti joka päästää ärräpään suustaan silloin kun se sieltä väkisin tulee ulos, parempi ärräpäät satunnaisesti kuin primitiivireaktiomainen läpsäisy sitä pientä satuttajaa kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups. :D No, mut faktat faktoina. :D Jos on helvetin liukas niin sit on, heh. :D Mutta todella, just niin kuin sanoit. Parempi kirota kuin läpsäistä!

      Poista
  4. Joo ei ole helppoa ei olla päästälemättä sammakoita kun tuntuu että pieni takaraivo just mursi mun nenän tai pienetkädet rikkoivat paketillisen kananmunia keittiön laatikkoon jossa seistään vaikka sekin on kielletty tuhat kertaa! Mä kyllä esitän itkeväni kovaakin kipua jos selvästi saan tahallisesta nyrkistä naamaan. Ja huudan kovaa jos mua purraan, kohta puren takasin. En tiedä mitä kasvatuskirjallisuus siihen sanoo mutta viikossa meidän neiti on alkanut puhaltaa äidin ja isin pipeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta! Ja siis miten noi pienet onkin niin kestäviä? Vaikka kallo kolahtaa niin se on äiti kun itkee. :D Toivottavasti Leokin alkaa puhaltelemaan pian...

      Poista
  5. Itse olen yrittänyt välttää kirosanoja lapsen kuullen mutta en sit ole silleen että "hupsista noin ei saa sit sanoa" jos juuri sattuu tai joku menee päin persettä, silloin varsinkin lapsi toistaa perässä. Niin ja neku vahingossa saattaa tulla iha normi laiseeseenkin jos oikein innostuu ja riippuu myös kenellle puhuu. Lapsen isä on se pahempi kiroilija. Ja joskus puhe alkaa "vittu kun..." tai "saatana kun..." eikä sitä edes itse tajua kun vasta jälkeen päin. :S Mutta oppiihan se lapsi ne kirosanat sitten joskus viimeistään koulussa muilta. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä :D Meilläkin mies on kovempi kiroilemaan. Sujahtavat lauseisiin ihan huomaamatta...

      Poista
  6. Itse sorrun kiroiluun paljonkin! Paha äiti olen. Mutta kun vahingossa se lipsahtaa normaalin puheen seassa, sama miehellä. :'D
    Tosiaan poika alkoi jossakin välissä toistella kirosanoja, niin eihän siinä auttanut kun suuhun sitä kuuluisaa saippuaa, niin muistaa olla taas kiroilematta. Meillä siis poju 3,5v.

    Esim jos mä huudahdan miehelle, et "koira on kussu makkariin, tuotko pesuainetta ja paperia.." Niin poju toistaa heti "äiti missä on pissaa.." Eli kyllä se hyvin muistaa että ei saa kiroilla, toki meidän vanhempienkin pitäis välttää sitä. Mutta lapsi oppii kirosanat sitten myöhemmin kuitenkin, joten en nyt ota ressiä tästä asiasta, jos niitä itseltä lipsahtelee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi, et oo paha! Se on vaan äidin paha tapa. Täälläkin.. :D

      Poista
  7. Kyllä välillä tulee kirosanoja, mutta sitten pyydetään anteeksi. Aluksi poika toisteli niitä, mutta harvemmin enää ja jos vaikka telkkarissa joku sanoo kirosanan, niin kyllä poika huomauttaa, että tuli ruma sana, sitten sanotaan vaan että hyi sitä joka kiroili :D

    VastaaPoista
  8. Meillä ei olla koskaan vältelty kiroilemista tarkoituksella. Toki meillä kiroillaan vaan syystä. Tiedostetaan, että kiroilu kuuluu nykypäivään. Meidän 2v osaa kiroilla, mutta vain oikeassa paikassa. Jos jotain tippuu lattialle, jokin suututtaa oikein paljon tai sattuu omaa tyhmyyttään. Ei viljele turhaan. Päiväkodista kerran kysyin ihan mielenkiinnosta, että paljonko tyttö kiroilee. Vastasivat, etteivät ole edes kuulleet hänen koskaan sanovan yhtäkään kirosanaa. :) Ja kyllä, vittu oli ensimmäisten sanojen joukossa. Siihen ei saa kiinnittää huomiota tai siitä tulee hauska juttu, jota on kiva toistaa. Tilannetaju on kaiken a ja o. Oppii ne lapset senkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hyvä muistutus, kyllähän ne lapset sen tilannetajunkin oppii. :)

      Poista
  9. Yksi kiroileva äiti löytyy myös täältä. Yritän olla kiroilematta, mutta suuttuessa ärräpäät lentelee välillä liiankin kanssa, ja silloin kun sattuu oikein kunnolla. 7v. sanoo oikein kovasti suuttuessaan yksittäisiä kirosanoja, siihen en puutu. Yleensä riita loppuu heti, jos poika kiroilee takaisin. Silloin tajuaa, miten kauhealta sanat kuulostavat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥