Kaksplus.fi

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Matkamuistoina hiekkaa ja rusketusta

Pitkästä aikaa! Kirjoitettavaa olisi ainakin kirjan verran. Leon synttäripostaus odottaa pinossa ja matkan myötä uusia postausideoita tuli mahdottomasti. Tultiin viime yönä kotiin ja ah miten ihana olikaan kellahtaa omaan sänkyyn nukkumaan. Kyllä se oma kuopalle nukuttu sänky on aina paras, vaikka kuinka olisi tähtiä hotellilla.

Koti on kuin tornadon jäljiltä. Leon synttäreiden roippeita ei ole kukaan kerinnyt siivoamaan kun matka tuli niin todellisena äkkilähtönä. Harmi kun meidän taloudenhoitaja jäi samaan aikaan meidän kanssa lomalle. Puutarhanhoitajakin on unohtanut kastella kukat, jotka on nyt kuolleet terassille. Tylsää palata sotkuiseen kotiin lomalta. Meillä on täällä edelleen esimerkiksi kermakakku kakkukuvun alla jääkaapissa ja popcornia lattialla. Siivoamaan siis, kunhan jaksan laittaa taloudenhoitajavaihteen päälle.


Lomailu lapsettomana on lomailua. Loma lapsen kanssa ei ole ainakaan mikään löhöilyloma. Toki auringossa tuli makoiltua ja useamman aikuisen ollessa matkassa sai niitä drinkkejäkin tissuteltua ihan kohtuullisen lomaturvotuksen verran. Lapsi vaan ei osaa vaihtaa lomavaihteelle. Samat kiukut kiukutellaan ja ne hiton hampaat valvottavat ulkomaillakin. Onneksi Leo on tommonen aika kokoaikainen ilopilleri. 

Tietysti loma oli aivan törkeän ihana. Aurinko ja hyvä ruoka tekevät ihmeitä. Rusketus ja shoppailu muuttavat maailmaa. Tekemistä olisi riittänyt toiseksikin viikoksi tai vaikka vuodeksi jos tykkää päivistä auringon alla. Jos kävelytiet olisivat vähemmän mutkikkaita ja kuopattomia ja muurahaisia olisi vähemmän, harkitsisin Maltalle muuttamista. Matkamuistoina lomasta jäi matkalaukun pohjalle kasa hiekkaa, rusketusta, ihania muistoja ja kauniita valokuvia. Koska tahansa uudestaan.


Kirjoittelen lomasta tarkemmin lisää myöhemmin. Nyt täytyy varmaan mennä purkamaan matkalaukut ja siivoamaan. Hoh, ihana arki! 

8 kommenttia:

  1. Näyttää niin ihanalta! Ja mä jo odottelenkin lisää matkapostauksia, pienen pieni matkakuume ehkäpä vaivaa :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ❤ olis ihana lähteä itsekin johonkin lämpöön, oon ehkä vähän kade :D

    VastaaPoista
  3. Voi varmasti ihana loma takana!!kotiin paluu ei koskaan oo mun lempi juttu,odotti sitten siisti tai sotkuinen koti:)

    VastaaPoista
  4. Oi että kelpais niin mullekin tollanen loma :)

    VastaaPoista
  5. Voisitko kirjoittaa postausta liittyen pienen lapsen pukeutumiseen/auringolta suojaamiseen etelässä? Millä pitää lapsi vilpoisena helteessä? Hyväksi todettuja vinkkejä ois kiva poimia, kun syksyllä suunnataan espanjaan 7kk ikäisen pienokaisen kanssa. :)

    VastaaPoista
  6. Saanko kysyä, että missä päin Maltaa ja missä hotellissa olitte ja suositteletko kyseistä hotellia? :D Tässä Maltan reissua reilu vuoden ikäisen lapsen kanssa kovin suunnitellaan ja kaikki kokemukset tervetulleita. Ja kiitos kivasta blogista :) -vakkarilukija

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥