Kaksplus.fi

torstai 28. huhtikuuta 2016

Pyörät ne pyörivät ympäri!

Reilu kuukausi sitten mulle tuli vaunukuume. Keksin erilaisia syitä miksi me tarvitaan uudet rattaat. Jarruttavana tekijänä (heheh, aika osuva) taisi vähän olla tuo meidän perheen järjen ääni. Näin mielessäni aktiivisen kesän ja kuinka on oikeasti ihan pakko saada jotkut kätevät, ketterät ja pieneen tilaan menevät rattaat. Siis pakko, koska ööö tahtoisin. Ajatus jäi pyörimään mieleen.

No sitten meidän Gessleineistä hajosi jarru ja totesin, että kyllä ne toiset rattaat olisi oikeasti tarpeeseen. Pohdittiin minkälaisia ominaisuuksia haluttaisiin rattailta: ainakin helposti kasattavissa olevat, ketterät, tukevat ja tietysti kauniit. 


Päädyttiin Moweo Magro rattaisiin. Näissä on ilmapyörät ja edessä kääntyvät ja lukittavat pienet pyörät. Rattaat on tukevat, mutta ketterät. Nämä sopivat erityisen hyvin ulkoiluun, koska näillä mennään eikä vaan meinata. Ilmapyörät pehmentävät menoa ja kestävät kovankin soratien renkutuksen. Kääntyvien etupyörien ansiosta näillä kyllä shoppaillaankin kauppojen pienillä käytävillä ihan mukavasti.




Kuomun saa neljään eri asentoon. Siinä on pieni ikkuna, josta voi kurkkia vieläkö lapsi on kyydissä, heh, tai onko jo simahdettu päiväunille. Kuomussa on myös taskuosa, johon mahtuu hyvin tavaraa. Taskun lisäksi tavaraa mahtuu ihan reippaasti tavarakoriinkin.

Istuinosan saa lepotilaan nopeasti, mutta sen nostamiseen tarvitsee kaksi kättä. Säätäminen käy siis rattaiden takana olevalla hihnalla. Tämä ei ole mikään maailmanluokan ongelma, koska sekään ei ole turhan vaikeaa. Jalkatukea ei saa liikutettua, mutta mielestäni pelkästään selkänojaa laskemalla rattaat ovat hyvin lepoasennossa ja päiväunet nukutaan makoisasti menossakin.

Rattaat lepoasennossa

Rattaissa on paljon eri värivaihtoehtoja. Rungon saa mustana ja valkoisena. Kuomuja on niin monen värisiä, että ihan tuotti päänvaivaa valita mikä olisi ihanin. Jos alkaa kyllästyttää niin kuomuja myydään erikseenkin. Kyllä nää on vaan niin nätit!


Rattaiden mukana tulee mukinpidike (meinasin kirjoittaa juomakuppiteline), sadesuoja ja rattaiden säilytyslaukku. Nämä tosiaan saa niin pieneksi, että voi säilyttää laukussakin. Rattaiden kasaaminen käy helposti ja nopeasti. 


Leo viihtyy rattaissa hyvin, varsinkin kun menosuunta on näissä eteenpäin. Rattaat ovat kokonaisuudessa kompaktit ja hyvät perusmenopelit, jotka sopivat niin ulkoiluun kuin kauppakeskuskierroksillekin. Uskon, että nämä on helpot rattaat myös matkustaessa. Jollyroomin sivuilta löytyy tosi hyvä esittelyvideo näistä rattaista. Jos kiinnostuit niin kannattaa käydä kurkkaamassa se! Mä oon ainakin oikein tyytyväinen näihin. Rattaat on just sitä mitä niiltä toivottiinkin!

p.s Meillä meni vähän leikiksi tämä kuvien ottaminen kun tuo mies innostui leikkimään ohjaavaa valokuvaajaa. Rattaiden esittelyä parhaimmillaan...

p.p.s Otsikoinnin jälkeen tajusin, että tää on jo toinen postaus, jonka otsikoin lastenlaulun mukaan. Tätä se päivittäinen hoilottaminen kai tekee? Sopivasti hulluksi?

Toteutettu yhteistyössä Jollyroom.fi kanssa. 

9 kommenttia:

  1. Voi miten hienot rattaat ja ihana kaunis sinä! <3

    VastaaPoista
  2. Noi rattaat on aika päheet mutta niiden työntäjä vielä päheempi, kyydissä istujasta puhumattakaan ♡♡

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavia kuvia! :D ei yhtään helpota omaa vaunukuumetta tämmöset jutut....

    VastaaPoista
  4. Oii miten nätit rattaat! Ja miten upea mamma! ;)
    Oisipa namä tulleet vastaan, kun itse myös etsin kevyempiä rattaita pari kuukautta sitten juuri kesää ajatellen. Päädyttiin Emman halppis rattaisiin, sillä neiti kuitenkin kävelee jo aika paljon ja rattaille ei ole enää hirveesti käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoskiitoskiitos! ❤️ No, mutta hyvä sitten että kotiutitte halpikset! Kivahan se on tyttelin päästä kävelemään 😍

      Poista

Kiitos kommentista! ♥