Kaksplus.fi

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Leo 11kk

Mun ihana kultamuru on huomenna 11 kuukautta! Kohta eletty vuosi yhdessä. Ihan mahdotonta! 


Leo otti muutama päivä sitten ensimmäiset askeleensa ilman tukea. Vain pari hassua, mutta siitä se lähtee. Ihmettelen, miten ikinä saan Leon kävelemään kengissä. Kun kengät laittaa jalkaan alkaa monen desibelin huuto, joka ei helpota ennen kuin kengät on viskattu niin pitkälle kun pienistä käsistä lähtee. Oon kokeillut muutamia kenkiä, oikean kokoisia ja eri mallisia, mutta Leo tykkäisi tassutella vain paljain varpain. Sukatkin on ihan nounou kiitos. Ehkä se tästä...

Muutamia kahden tavun yhdistelmiä Leo jo hokee. Ruokapöydästä kuuluu nam, äiti on "äitti" ja isi "itti". Pallotellessa Leo sanoo "hetä", joka tarkoittaa heittämistä. Vilkuttaessa sanotaan "heehee". Ihanaa, että siitä kapaloidusta mykkyrästä on alkanut kasvaa tommonen vuorovaikuttavampi tyyppi. Jutteleminenkaan ei enää tunnu niin yksinäiseltä kun Leo höpöttää, huudahtelee, hörisee ja päristelee. 

Leo syö viidesti päivässä, sosetta tai itse sormin. Lempparia on jauhelihakastike, makaroni, mandariini ja Yosa. Leo on aina ollut hyvä syömään ja on kasvanutkin ihan silmissä. En nyt tiedä mittoja, kun neuvolassa ollaan oltu viimeksi joulukuussa, mutta vaatteissa on käytössä koot 80 ja 86. 


Koirat ja autot kiinnostaa Leoa kovasti. Alman karvoissa olisi kiva roikkua ja repiä viiksistä. Ulkona ollessa autoja seuraillaan ja kotona päristellään pikkuautoilla. On meillä nukkejakin ollut tarjolla... Ei tässä mihinkään muottiin olla kasvatettu, mutta Leo on kyllä niin selkeä poika kun poika voi olla. Ihana pieni äijä, joika mäiskii menemään ja nauraa vanhempiensa tavoin pieruäänille. 

Leon aikaisempia kuulumisia: 10kk9kk8kk7kk

22 kommenttia:

  1. Sama on meillä noiden kenkien kanssa. Kun neidille laittaa kengät jalkaan niin alkaa hirmunen huuto joka ei lopu ennen kun kengät on heitetty mahollisimman kauas. 😄 jospa se tästä 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! 😄 Pakkohan niihin on ennen pitkään tottua.. 🙊

      Poista
  2. Voi eiii.... aika menee nopeasti :'( <3 Pusut ja halit Leolle! :3

    VastaaPoista
  3. Mitenkäs se pikku mies nukkuu nykyisin? Ja onkos hampia tullut lisää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä oli tässä joku hulinakausi, mutta nyt yöt on taas vähän rauhoittuneet! Leo kyllä edelleen syö öisin, mutten nyt ole jaksanut puuttua siihen mun työharjoittelun aikana.. 10-12h parilla herätyksellä.. Viime yönä heräsi kolmelta harjoittelemaan tavoittamista. :D Hampaita edelleen ne söpöt kaksi alhaalla :D

      Poista
  4. Hih Leo on niin hurmaava poika että haluisin nähdä jo tän kaverin ♡ No joo ja ehkä vähän suakin...

    VastaaPoista
  5. Mitkä silmät<3 meilläkään ei aluks suostuttu kävelemään kengät jalassa, veti heti ihan spagetiksi :D mutta joka päivä vaan laitettiin hetkeks kengät jalkaan nii jonakin päivänä ne ei yhtäkkiä enää haitannutkaan!

    VastaaPoista
  6. Voi että kohta siellä juhlitaan synttäreitä ♡ Onkos siellä jo tehty valmisteluja juhlia varten? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei minkäänlaisia :'D pitäis varmaan jo vähän miettiä..

      Poista
  7. En kestä noita hurmuri silmiä! Ja siis mitä ihmettä joko mekin ollaan tunnettu vuosi! Ps. Meillä on tällä hetkellä sama vaatekoko :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Aika menee nopsaan. :o voi teiän tirppua <3

      Poista

Kiitos kommentista! ♥