Kaksplus.fi

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kuulumisia - paluu kotiäidiksi

Takana on kuusi viikkoa työharjoittelua, aikaisia aamuja ja hoidosta hakemisia. Oon ollut tosi väsynyt ja oppinut taitavammaksi haukotuksien pidättämisessä. Naama nykii enää vain vähän kun nielaisen haukotuksen... Haukotuksien pidättämisen lisäksi oon tietty oppinut myös työelämästä ja terveydenhoitajan töistä.

Näiden kuuden viikon aikana Leo on ollut isinsä kanssa ja välillä kärrätty hoitoon mummolaan. Onneksi näin, koska napanuora ei venyisi päiväkotiin asti vielä. Enää tämä viikko äitiyspoliklinikalla raskauksien seurantaa ja sitten jään taas Leon kanssa kotiin.


Neuvolan työharjoittelu loppui viime viikolla. Se oli kivaa työtä, joskin mieleen jäi pahasti kummittelemaan raskausmahat ja vastasyntyneet. Vitsailin miehelle, että olis tehnyt mieli napata neuvolasta mukaan semmonen viiden päivän ikäinen vauva. Olis vaan varmaan jäänyt kaukaiseksi haaveeksi terveydenhoitajan tutkinto siinä vaiheessa, heh. En pääse raskausmahojen ihastelusta vieläkään, koska äitiyspolilla seurataan raskauksia ja tehdään ultraäänitutkimuksia. 


Kaipaan jo kovasti kotiäidin arkea. Kaipaan heräämistä Leon kanssa aamulla. Pienien sormien kutitus on paljon mukavampi tapa herätä kuin herätyskelloon. Kaipaan sitä kun saan juoda (kohtuullisen) rauhassa aamukahvini eikä sitä tarvitse hörppiä ruuhkabussissa termarista. Kaipaan Leon kikatusta kun leikitään hippaa. Kaipaan rauhallisia lukuhetkiä ja hiekkalaatikon reunalla istumista. Kaipaan vaunulenkkejä aamupäivällä, kirpparikierroksia päiväuniaikaan ja niitä yhteisiä päiväunia. Tietysti odotan myös äitiystävien kahvitteluhetkiä ja lounastreffejä. 

Kotona oleminenkin tietysti hajottaa välillä, mutta kyllä se silti on parasta työtä mitä olla voi. Kotiäitiys sopii mulle. 


Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. Voi ihana ♡ Mä sitten puolestaan oikeesti jopa odotan sitä että koulut alkaisi. Toisaalta sitten riipaisee sydämestä kun Henni on vieä niin pieni ja täytyy päiväkotiin mennä :/ Mutta hei jee kohta sulla harjottelut loppuu taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, mutta näin kaikki on erilaisia. :) Henni on ihanan reipas pimu ja pärjää varmasti! <3

      Poista
  2. Jos pitää joku miinus kotiäidin elämästä keksiä niin vähän kehnosti siitä maksetaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta! Ja siitä vielä halutaan karsia. :D Ei tässä rikastumaan pääse.

      Poista
  3. Täälä toinen joka oikeasti nauttii koti äitinä olosta. Ihan parasta. En malta odottaa, että kolme viikkoa kuluu ja saan aloittaa äitiysloman!!
    Tsemppiä loppu harjoitteluun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, ihanaa! Kotiäitiys on ihanaa :) Kivaa äitiyslomaa <3

      Poista
  4. sie postaat ihan liian tiuhaan ku en kerkee lukea ja kommentoida kaikkea :D kotona on parasta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥