Kaksplus.fi

torstai 17. maaliskuuta 2016

3 viikkoa kouluterkkarina

Kolme viikkoa työharjoittelua takana koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Oon ollut kolmessa eri koulussa, mikä on aika paljon, mutta Espoon kaupunki tykkää antaa opiskeljalle tällä kentällä useamman ohjaajan. Itsekin tykkäsin siitä, kun pääsi näkemään erilaisia tapoja työskennellä, erilaisia kouluja ja ennen kaikkea eri ikäisiä lapsia ja nuoria. Jännitin ennen työharjoittelun alkua eniten sitä, miten Leo reagoi muutokseen ja sitä miten imetys jatkuu kun mä oon päivät pois. 


Turhaan jännitin, koska kaikki on sujunut tosi kivasti. Leo on reipas ja imetys jatkuu edelleen. Imetän Leon aamuyöstä tai aamusta ennen mun lähtöä ja sitten taas kun tuun kotiin. Vuorokaudessa imetyskertoja tulee ehkä neljä, viisi. Pelkäsin ekoina päivinä, että nämä mun kaksi napaa tavoittelevaa kaveriani säikähtäisivät muutosta ja läikyttäisivät yli, mutta kai tää kymmenen kuukauden imetys on jo kouluttanut niistäkin vähän kestävämmät. Maitovahinkoja ei siis sattunut. ;)

Kouluterkkarin hommat on kivoja ja yllättävän monipuolisia. Toinen mun ohjaajista kuvasi kouluterveydenhoitajan työtä hyvin; se on vähän äitinä olemista - olalle taputtamista, hoitamista, opettamista ja rohkaisua. Tietoa ja taitoa pitää olla monesta asiasta, koska ovesta saattaa kävellä sisälle mitä vain. Onneksi aina voi kilauttaa kaverille, koska kaikkea ei vain voi tietää edes monen kymmenen vuoden työkokemuksella. Työ on itsenäistä ja vähän yksinäistäkin. Koulussa kun on vain yksi terveydenhoitaja. Kouluterkkarin työhön kuuluu olennaisena osana tietty myös terveystarkastukset, mutta jos mietit niin, terveystarkastuksiin ei kuulu sitä legendaarista poikien lusikkatestiä.


Ensi viikolla suuntaan neuvolaan, josta oon todella innoissani. Mä luulen, että se on se mun juttu. Ai niin muuten, pääsen takaisin keikkalistoille mun vanhaan työpaikkaan, jee! 

14 kommenttia:

  1. Oo mahtavaa, onnea työstä! sen verran kiven alla noi työpaikat ainakin täälläpäin... mulle terkkari on kyllä ollu just tuota aina! Peruskoulusta amiksiin ja pakko sanoa että kyllä myös ne työterveyden terkkarit yt ja raskausaikana oli ihan äärettömän iso henkinen tuki! Tärkeä ammatti sulla! :)<3

    VastaaPoista
  2. Niin siis ONNEA TYÖSTÄ! :) Sen vissiin unohdin sanoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, vai unohditko kuitenkaan ;) <3 raskausaivot? :D

      Poista
  3. Kiva että viihdyit harjoittelussa ja hyvin kuvasit mielestäni hommaa! Kouluterkan työ on tosiaan varsin monipuolista, hirveän monista asioista täytyisi olla perillä! Tämä on itseäno välillä vähän ahdistanutkin, mutta onneksi sentään päivittäin ei ovesta astu sisään uusia epäselviä juttuja :) Ja yksinäistä tosiaan, toisaalta ihanaa kun saa töysin itse laatia päivänsä varsinkin tarkastusten osalta, mutta kyllä sitä välillä toivoisi kollegaa rinnalle, koululla kun on ihan yksin oman ammattikuntansa edustajana. Lapset ovat ihania ja heiltä saa niin aitoa palautetta, siinä yksi homman kivoin juttu <3

    Vaikka viimeisimpänä oonkin työskennellyt kouluterkkana, niin kyllä vielä halajan takaisin neuvolan puolelle... Se tuntuu täälläkin enemmän omalta jutulta!

    tsemppiä opintoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri! :) Varmasti mukavaa työtä kun siihen oikein pääsee sisälle. Mähän nyt sain aivan pintaraapaisun. Kiitos ja kivaa kevättä sinne! :)

      Poista
  4. Oi vitsit, neuvolassa on varmasti mukava työskennellä.♡

    VastaaPoista
  5. Oi mahtavaa, että olet nauttinut harjoittelusta! Sinusta tulee varmasti upea terkka! <3

    VastaaPoista
  6. Tuli mieleen tässä semmonen kysymys että miten imettäminen vaikuttaa sun pukeutumiseen? Itsellä vasta muutaman viikon ikäinen pikkumies ja tuntuu ettei mitään vaatteita voi käyttää ilman että imettäminen olis yhtä vaatteiden riisumista, tosi ärsyttävää! Olisko mitään hyviä vinkkejä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, noh.. Kyllä se alkuun vaikuttikin. Mä olin tosi huono käyttämään imetysvaatteita, mutta käytin paljon edestä avattavia paitoja ja toppeja joista sit vaan temppuilin ulos. Jätin usein toisen ilmainen topista pukematta ja siihen päälle puin jonkun neuleen tms. Imetys onnistui suht helposti niin. Yleensä oli joku huivi vielä kaulalla piilottamansa näitä temppuja. :D Nykyään tissit on sitä laatua, että sen kun kaula-aukon kautta vaan imetän. Muutenkin imetyskertoja on sen verran vähemmän, että yleensä ollaan kotona niin aika sama mitä on päällä. :D

      Poista
  7. Hahah mä muistan noi ala-asteen lusikka jutut ;) :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥