Kaksplus.fi

lauantai 12. joulukuuta 2015

Luukku 12 / Viime vuonna tähän aikaan

Meillä on tänään mennyt koko päivä jouluostoksilla, joten en ole ehtinyt sen suuremmin miettiä päivän postausta. Menen siis sieltä mistä aita on matala ja kerron teille mitä viime vuonna tapahtui tähän aikaan.

Raskauden yks jännimpiä juttuja oli rakenneultra. Onhan kaikki hyvin? Minkälainen tyyppi siellä vilkuttelee? Tyttö vai poika? Viime vuonna näihin aikoihin me käytiin rakenneultrassa. Muistan vieläkin sen kuinka vatsa oli täynnä perhosia. Koko juttu konkretisoitui kun tyypin näki siellä polskimassa "livenä". Meillä molemmilla tuli itku kun kuultiin, että poika on tulossa. Samalla tavalla se itku olis tullut vaikka olisi tyttö ollut. Se vaan jotenkin oli ihan älyttömän koskettava hetki. Pieni taakka tippui hartioilta kun sai kuulla, että kaikki on hyvin. Ei meillä silti missään vaiheessa ollut mitään syytä pelätä, että jokin olisi ollut huonosti. No mutta, ymmärrätte varmaan... Leo on meidän eka, joten me hypittiin (ja edelleen hypitään) kaikesta seinille. 

Alusta alkaen ostin enemmän poikien vaatteita kun tuntui niin vahvasti siltä, että poika on tulossa. Oikeastaan mä ostin niitä vaatteita jo ennen ku olin edes raskaana, mutta ei nyt siitä vauvakuumesta sen enempää. Rakenneultran jälkeen homma lähti aivan lapasesta kun oli tavallaan ihan perusteltua oikeasti seota niistä lastenvaatteista. Ei meillä kyllä oo niitä liikaa silti ollut vaikka kannoin niitä kotiin joka toinen päivä. Hutiostoksia on kyllä tullut... (Niistä lisää täällä.)

Rakenneultran jälkeen sitä osasi ottaa pikkusen lungimmin. Silloin taisikin raskaudessa olla hetken sellanen hyvä vaihe. Ei ollut sen suuremmin enää pahoinvointia, selkäsäryt ja lantion kivut ei vielä vaivannut enkä ollut tuntenut yhtään supistusta. Nehän tuli sitten tammikuussa mukaan. 

Nukuin yön tosi huonosti. Syynä kamala jännääminen tämän päivän rakenneultrasta! Mies lähti ihan yhtä jännittyneenä mukaan. Ultrassa pyysin jo etukäteen antamaan paperia koska tiesin, että itku tulee satavarmasti. Niinhän se tulikin!

Rakenteellisesti kaikki on hyvin ja vastaa viikkoja. Painoa pienellä on 340 grammaa, joka sekin on normaali paino näillä viikoilla. Pieni vilkutteli siellä meille ja näytti kieltä. Minä itkin ja mies tuijotti myöskin liikuttuneena näyttöä, jossa meidän pieni viskeli menemään.

-- Minulla on ollut pitkän aikaa jo olo, että vauva on poika, mistä lie tämä tunne on syntynyt, mutta eipä ollut aavistukset väärässä! Meille on tulossa täysin täydellinen, maailman rakkain poika! <3


On kyllä kiva kun nää tärkeät hetket löytyy täältä blogista. En oo vielä saanut sitä vauvakirjaa edes ostettua, mutta blogissahan on jo muutaman vauvakirjan edestä juttua. Hauska myös huomata miten kirjoitustyylikin on muuttunut jo omanlaiseksi. Kirjoitan nyt aikalailla niin kun puhunkin. Onhan tää kirjoittaminen nyt paljon luontevampaa kun silloin alkuun. 

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus.♥
    Rakenneultra on aina niin jännittävä. Sitä odottaa niin kovasti ja samalla jännittää että onhan kaikki varmasti hyvin. Ja kirsikkana kakun päällä on se jos saa kuulla sukupuolen. Täällä itkua on tihrustettu melkein joka ultrassa, on se aina niin tunteikas hetki nähdä se oma pieni siinä näytöllä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Niin se kyllä on. Aivan ihana hetki kaikessa jännittävyydessään. :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥