Kaksplus.fi

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Luukku 2 / Leo 7kk

Meidän pikku Leo tonttumme on tänään tasan 7 kuukautta nuori. Leo on nykyään kova pitämään itsestään meteliä. Ääntä lähtee ja juttua riittää erityisesti silloin kun pitäisi mennä nukkumaan. Leo on myös kova säheltämään. Vesipullo ja imurin johto aiheuttavat kovan hepulin ja ruokapöydässä kädet sekä jalat vispaavat hirveää vauhtia. Lempijuttuja on tällä hetkellä tuolin jalkojen imeskely, kaappien ovien paukutus ja Alman karvojen kiskominen. Aikamoinen touhottaja! <3

Eteenpäin mennään omintakeisella tyylillä; ylös kontilleen ja mahaliuku sieltä alas ja eteenpäin. Karhuasennossa liikutellaan jalkoja, mutta kädet pysyvät vielä kohtalaisen tiukasti lattiassa kiinni. Ryömimistä jaksaa lähinnä silloin kun on mielenkiintoinen lelu lyhyen vaivan päässä. Muuten liikkuminen ei jaksa vielä innostaa. 

Mulla saa kyllä jo olla silmät selässä, koska muuten pikkukädet tavoittelevat tavaroita joihin ei tarvitsisi koskea. Meillä on kunnon vauvaparatiisi, nimittäin paljon hilavitkuttimia ja ihania kiiltäviä juttuja joka paikassa. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa babyprooffaamaan tätä kämppää. 

Ollaan otettu joulukortteihin valokuvia nyt kahteen otteeseen, koska ekalla kerralla Leolla paloi käpy niin pahasti. Laitoin joulukortit tilaukseen eilen. En osannut valita vaan yhtä kuvaa, joten tulossa on kortit monella kuvalla.

Eikö oo söpö vai mitä? 

Mulla oli kuvista vähän erilainen visio. Semmonen suloinen hymyilevä taljan päällä makoileva vauva ihmettelemässä jouluvaloja ja pipareita. Todellisuudessa Leo menetti hermonsa tonttulakkiin, murskari piparit ja hakkasi jouluvaloja niin, että ne pimenivät. Nyrkki suussa ja tonttulakki silmillä... Suloinenhan tuo on tietty kuitenkin. Lopulta Alma kävi hakemassa osuutensa joulupipareista. 









Nyt kun näitä kuvia on tiiraillut oikein läheltä niin voin vaan todeta, että uusi kamera menee nyt kyllä ostoslistalle. Niin ja paremmin näköjään voisi myös imuroida, koska jostain kuvista Leon vaatteista voi bongata Alman karvoja. ;)

Huomenna tiedossa metsäretken DIY saldo!

8 kommenttia:

  1. Aivan loistavia joulukorttikuvia nämä! Mitä sitä turhaan liian täydellisiä kuvia ottaa :D Toi neljänneks alin missä Leon käsi on leuan alla on magee, ihana poseeraus! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ilmeitä! Varsinkin tuo suu pyörenä kuva on aivan äärettömän suloinen:)

    VastaaPoista
  3. Niin ihania kuvia <3 Hän on kerrassaan hurmaava :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥