Kaksplus.fi

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulu 2015

Joulu tuli ja meni vauhdilla. Taas totean, että sen joululahjojen ostamisen voisi aloittaa ensi vuonna vähän aikaisemmin. Oltiin nimittäin taas aaton aattona ostoksilla. Mies juoksi vielä aattonakin etsimään mun lahjaa. Joka joulu sama homma. En taida koskaan oppia.

Mehän tosiaan oltiin jouluaatto ensin joulupukkikeikoilla ja sitten ilta miehen suvun kanssa. Mä hoidin joulupukin assarin virkaa ja mies oli kaapin kokoinen melkein aito joulupukki. Kaiken tuon karvan alta löytyy mun mies. (Hyvä, reipas mies!) Tuossa alla olevassa kuvassa sillä on sitten joulukello taskussa vaikka se kovasti muistuttaakin kaljatölkkiä. Enkä juksaa!





Joulupäivä vietettiin mun vanhempien luona "Kummalassa". Ihan perus joulunviettoa; syömistä, löhöilyä ja lahjojen jakoa. Leo sai paljon lahjoja, mutta tietysti kaikista kiinnostavimpia oli lahjapaperit ja narut. Lempparijoululahjat Leolle oli ainakin äidin mielestä Stokken ruokailualusta ja kävelykärry (vai mikä sen nimi on, leikkaa ihan tyhjää nyt...taas). Ruokailualustana meillä on ollut sellanen pilven muotoinen, joka ei ainakaan Leon käsittelyssä pysynyt pöydällä sekuntia pidempään. Stokke on ja pysyy! Kärry tulee varmaan jo jonkun ajan kuluttua käyttöön, sillä Leo viihtyisi nykyään vaan seisaallaan. Nousee siis itsestään seisomaan tukea vasten. O ou.




Ihan nättejä perhekuvia meistä tuli vaikka vetkuteltiinkin näiden ottamisen kanssa siihen pisteeseen, että Leolla oli hepuli. Tuo tonttulakki ei tosiaan ollut sen mieleen. Hetken hämäämisellä saatiin sitten kivat kuvat. Leo keskittyi kameran takana tapahtuvaan viihdytykseen. 



  
En kestä tuota miehen tonttulakkia... Tosi tyylikäs!



Toivottavasti teillä oli kaikilla ihana joulu! 

5 kommenttia:

  1. Heh 😃 toi tonttulakki on vähintäänkin tyylikäs :D ja Leo niin söpönä! Me saatiin se kiinnitettävä tarjotin, en oo kuullutkaan tosta pöytämallista.

    VastaaPoista
  2. Ihania perhekuvia <3 teil oli varmaan ihana joulu! Joulu saa ihan uuden merkityksen kun on lapsia, nyt se ei jotenkin tuntunu itelle kummoselta! Ens vuonna sit meilläki minitonttu :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja ihanalta joululta kuulostaa.♥
    Jos olis viisas niin ostais jo nyt aleista jotain ensi joulun paketteihin. :) Säästäis aika hyvin. Aina sitä mietin, mutta kertaakaan en oo vielä toteuttanut.

    VastaaPoista
  4. Voiiii, niin lutuinen kuva Leosta tuo alimmainen!! ♥♥ Ja tulipas hauskoja perhekuvia :D Kuvat on niin tärkeitä muistoja ♥ Eeti sai kas taaperokärryn lahjaksi :) Ja voi jestas, että teillä noustaan jo pystyyn! Kylläpäs Leolla pitää kiirettä! :)

    VastaaPoista
  5. Siis nää kuvat on ihan parhaita! Tollanen juurikin oikea joulutunnelma, iloinen,rempseä mutta välissä menee vähän hermot ja siis ah mahtavia ! :D ♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥