Kaksplus.fi

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Saako sitä kysyä?

"Saako kysyä..? Onkohan tää liian henkilökohtaista, mutta oliko Leo ihan suunniteltu tai toivottu?"



Mun lempipuheenaihe. Leo nimittäin. Saahan sitä kysyä jos uskaltaa. Jotkut kokee kysymyksen varmasti tosi tungettelevana. Mua ei oikeastaan haittaa. Mä oon aika avoin kirja ja sanon asiat niin kuin ne ovat. Niin ku, että saatana on keksinyt synnytyksen. Se on, en valehtele. 

Onko lapsi toivottu? Kyllähän lapsi voi olla toivottu vaikka vahinko olisikin. Ja voiko lapsi nyt oikeasti olla ihan puhdas vahinko? Yleensä aikuinen ihminen tuntee seuraukset vaikka raskaus ei alkaisikaan suunnitellusti. Eikä lapsia synny minkään ohjekirjan ja suunnitelman mukaisesti. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Voi kun lapset oliskin jonkun to do -listan seuraus, niin ettei niitä päätyis sellaisiin perheisiin missä käy huonosti.

Tuntuu, että nykyään elämässä pitäisi selviytyä tietyn kaavan kautta: tapaa mies, rakastu, muuttakaa yhteen, menkää kihloihin, sitten naimisiin, hankkikaa koira, ottakaa asuntolainaa (edes autolaina), käy koulut ja hanki hyvä työ, tee uraa, sitten kun olette nauttineet tarpeeksi kauan toistenne seurasta ja muistaneet matkustella, sitten vasta lapsi. Tällaisen elämän kun rakentaa ei ole mikään ihme, että nykyään ensisynnyttäjien keski-ikä on Tilastokeskuksen mukaan 28,8 vuotta. Kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli Suomessa viime vuonna 30,4. Itse toivon ainakin, että meidän lapsiluku on täynnä silloin kun oon 30 (noin niinku suurinpiirtein). 

Me ei olla T:n kanssa edetty minkään tavallisen kaavan mukaan. Ei olla naimissa vaikka muksu löytyy, ei edes kihloissa vielä. Miksi pitäisi? Onko suurempaa sitoumusta kuin yhteinen lapsi? Eipä taida. Ei kaivattu papin aamenta ja siunausta perheen perustamiselle. Nykyään ei oo enää niin suuri katastrofi vaikka lapsi syntyisi avioliiton ulkopuolelle. Miten se avioliitto tekisi lapsesta muka paremman? 

Ei meillä myöskään ole asuntolainaa tai autoa. Koulukin mulla jäi odotusajan saikuttelun takia kesken. Huh miten vastuutonta! Millä se lapsi sitten elätetään tässä perheessä? No pyhällä hengellä ja pikkukivillä tietysti. Ollaanhan me opiskeleva lapsiperhe. Pakko meidän on olla siis köyhiä. Hullujakin vielä. Asuntolainaa tai autoa ei onneksi vaadita lapsen kasvattamiseen. 

Kaikkein pöyristyttävintähän tässä on se, että me ollaan pidetty yhtä vasta alle kolme vuotta! Reilu vuosi yhdessä ja mä olin jo raskaana, pakkohan sen oli olla vahinko. Kukkahattutädit pitäkää hatuistanne kiinni, sillä tässä perheessä me mennään eikä meinata. Miksi aikailla kun tietää mitä tahtoo? 

Meidän perhe on täydellinen näin enkä voisi toivoa tällä hetkellä enempää. Kaikki aikanaan. Kovasti tuntuu, että nuoret vanhemmat joutuvat todistelemaan hyvyyttään muille. Me pärjätään oikein hyvin. Ei ikä tai pankkitilin nollien määrä kerro mitään vanhemmuudesta tai perheen onnesta. Perhe on ykkönen. Ai niin, Leo ei muuten ollut mikään vahinko. ;)

16 kommenttia:

  1. ...Ja opiskella ehtii vielä viiskymppisenä mummonakin :) Ei elämä ole koskaan valmis, olet niin oikeassa. Taas niin hyvä kirjoitus. Mutta hei - miten NOIN nuori voi olla NOIN viisas ja älykäs? :) Rakkaudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinpä :) mistä lie saanut hyvät geeninsä? <3

      Poista
  2. Ihana teksti! Mä niin tiedän!! Itse oon raskaana, suhdetta takana vasta vuos, ikääkin sen 22 ja opiskelut just päätetty, ei olla naimisissa ja silti lasta toivottiin ja innolla odotetaan! Mikä vois olla ärsyttävämpää kun se et tätä joutuu jopa varsin läheisille ihmisille selittelee ja todistelee.. Onneks meitä on monia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla! Tosi paljon tsemppiä odotukseen. :) <3

      Poista
  3. Kyllä!! Juuri näin ja oon täysin samaa mieltä! Sitten jos tosta perheen perustamiskaavasta poiketaan niin juoruillaan helposti ja aatellaan että pariskunnalla ei voi pitkään mennä hyvin eivätkä voi onnistua! Ja jos joku noista puuttuu niin heti lapsen on täytynyt olla vahinko :D ainakin joidenkin mielestä! Mut hei, nyt ainakin teit kaikille kyselijöille tai asiaa miettiville asian harvinaisen selväks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä :) onneksi se on silti ihan sallittua poiketa kaavasta, jossa ei sinänsä mitään vikaa ookkaan :D

      Poista
  4. Kyllä oli niin hyvä postaus!!
    Miksi tarvis muka mennä sellaisella perinteisellä kaavalla, sitten ollaankin 35 v kun aletaan yrittämään lasta ja menee vuosi jos toinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti :D ja niinpä! Se on vaan tylsää kun naisella usein tulee ikä vastaan myöhemmin lasten hankinnassa. Epäreilua..

      Poista
  5. Tosi hyvä teksti! :) Haha, ihan naurattaa, kuinka meillä on edetty ton kaavan mukaan :D Tosin en koe, että mitenkään suunnitelmallisesti ja asioita to do-listalta rustaillen, vaan se on vaan luonnollisesti mennyt niin ja koettiin, että oltiin valmiita alkamaan perustamaan perhettä vasta naimisiin menon jälkeen oltuamme yhdessä jo 11 vuotta..aikaisemmin ei oltaisi oltu valmiita ja nytkin kyllä pian tuleva elämänmuutos vähän jännittää, mutta se on varmasti aika luonnollista! Kukin siis tavallaan, ihanaa, että olette löytäneet teille hyvän ja sopivan tavan edetä! Sehän se on tärkeintä! Ja todellakin..opiskella tosiaan ehtii myöhemminkin! Mukavaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Heh, no mut kaava on hyvä :D ja kuin myös, ihanaa, että teilläkin menee asiat nappiin. Sehän tässä elämässä onkin kivaa kun voi tehdä niin kuin huvittaa ja itselle sopii. Nykyään vaan ollaan kans tosi ennakkoluuloisia.. Hyvää viikkoa sinnekin!

      Poista
  6. Asiaa! Meiltäkin samaa on udeltu useampaan otteeseen ja moni onkin kavahtanut viime aikoina,kun Alexhan on periaatteessa miun "toinen" lapsi;eka kun päättyi keskenmenoon. Ollaan kuulemma vastuuttomia,mutta hitto soikoon,myö ollaan kasvettu varmasti niin paljon kuin ollaan pystytty tässä samalla! Plus että ei sitä rakkauden määrää voi määritellä tilipussin ja asuntolainojen perusteella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ikävä kuulla keskenmenosta :( vaan onneksi elämällä on tapana järjestyä ja teilläkin uusi onni <3 Näytät vaan niille epäilijöille kuinka upea äiti oot! :) eihän se sitä hyvää vanhemmuutta tai vastuuntuntoa katso jos ei oo perus "lasten teko kaavaa" ;)!

      Poista
  7. No siitä vasta saakin ihmetystä osakseen, kun on mennyt 21-vuotiaana naimisiin! Multa on kysytty, että "mikä sai sut menemään noin nuorena naimisiin?". Hitsi, kaikkienko pitää olla jotai kolmikymppisiä!! Eikö se riitä syyksi että rakastaa toista ja on seurustellut teinistä asti saman miehen kanssa :D nimimerkillä "Lapsi syntyi avioliitossa" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tehän vasta olettekin kahjoja! :D miten saatoittekin jo noin nuorina rakastaa toisianne! Eikun oikeasti tosi ihanaa, että oot saanut juhlia jo häät :) <3 hassua miten sitä onkin näitä eri tapoja poiketa siitä "kaavasta" ja silti aiheuttaa muissa hämmennystä ;)

      Poista
  8. No mutta auta armias, jos päätätkin mennä naimisiin raskausaikana, silloinhan vasta lapsen onkin täytynyt olla vahinko, kuten meillä!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysi vahinko! Ei siihen mitääään muuta syytä voi olla ;) lapsen takiahan sitä naimisiin täytyy päästä!

      Poista

Kiitos kommentista! ♥