Kaksplus.fi

tiistai 27. lokakuuta 2015

Äitiaivot

Raskausaikana alkoi raskausdementia. Unohdin raskauden aikana avaimet kotiin vähintään kymmenen kertaa. Raskausdementia eteni äitiysdementiaksi heti Leon synnyttyä. Äitiysdementia aiheuttaa jatkuvaa unohtelemista, säheltämistä ja "hups" -tilanteita. Mä en ole enää mukana omassa elämässäni ollenkaan. Varmaan siksi, kun elää niin täysillä toisen ehdoilla ja pitää huolen siitä, että kunhan lapsella vaan on hyvä olla. 


Ekan kerran kun Leo lähti hetkeksi mummolaan hoitoon muistin kyllä pakata vaipat ja muut vauvareleet, mutta unohdin oman pankkikortin ja henkkarit kotiin. Tietysti olisi ihan kiva, että ne on mukana jos meinaa jotain syödä, ehkä juodakin ja vielä maksaa ne. 

Mun äitiaivot ei muista enää mitään aikatauluja. Viime kuussa mulla oli hammaslääkäri samana päivänä kun oli myös Leon neuvola. Molemmista ajoista tuli tekstiviestimuistutukset, mulla oli kännykässä hälytys ja olin kirjoittanut nää ylös kalenteriinkin - ja silti unohdin molemmat ajat. Parasta tietysti tässä oli se, että hammaslääkäristä tuli silti lasku.


Äitiaivot myös lähetti mut juhlimaan ystävän synttäreitä vääränä viikonloppuna. Samalla reissulla onneksi unohdin ottaa myös bussirahaa, joten en päässyt bussin etuovea pidemmälle. Menin silti kotiin odottamaan seuraavaa bussia ja toisella kertaa bussipysäkillä seisoskellessani (bussirahan kanssa) tajusin, että mitään juhlia ei ole ennen kuin vasta seuraavana viikonloppuna.
   
Äitiaivojen syytä on ehdottomasti myös se kun pyykit pyörivät koneessa kolmatta kertaa kun ne aina jää ripustamatta.

Äitiaivot taitaa olla pelkkää hattaraa, sillä yksi päivä seisoin kymmenen minuuttia odottamassa bussia kohdassa missä ei ole bussipysäkkiä. Ihmettelin vaan, miksi ne raksamiehet katsoi mua niin huvittuneena. Ei ihme. Sanomattakin selvää, että myöhästyin siitä bussista ja kävelin kotiin. 


Pitkästä aikaa autoon rattiin päästyäni (raskaana ollessa en ajanut sen ison vatsan takia) tajusin, etten muista mikä on kaasu, mikä jarru ja mikä kytkin. Mies siinä pelkääjän paikalla katsoi erittäin huvittuneena. Tähän voisi sanoa, että blondi mikä blondi, mutta sanon mielummin, että äiti mikä äiti. Kyllä me onneksi silti ihan turvallisesti kotiin päästiin.

Mun äitiaivoista vois varmaan kirjoittaa jonku kirjan, vähintään sketsin. Kun näitä juttuja miettii, niin tulee ihan hölmö olo. Ihan oikeastiko mä olen näin tyhmä ja ajattelematon häslääjä nykyään? Ei se mitään, onneksi mä osaan nauraa itelleni. Onko joku muu diagnosoinut itsellään tämän eeeerittäin vakavan tilan? Mitäs on unohtunut? ;)

p.s Tuo ei malta enää olla kauaa aloillaan ja se näkyy kuvissa... 

17 kommenttia:

  1. Voi IHANAT äitiaivot! :'D Ei saisi nauraa, olen samassa veneessä! ;)

    VastaaPoista
  2. Hahaha ihanaa! Et ole ainoa et :D mä kuvittelin että on olemassa joku imetysdementia mutta kun en edes imetö enää ja silti pää on just niin hattaraa! Kysyn, saan vastauksen ja seuraavaksi ihmettelen miksi mies sanoi mitä sanoi koska unohdin kysyneeni! Sarjassamme :D kiitos illan nauruista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin! :D hahah, ihme hattara-aivot! Onneks ei oo ihan hirmusen vakavaa, ainakaan vielä :D

      Poista
  3. Eikäää niin huvittavaa! En ookkaan kuullut että toi unohtelu on noinki isoa ja asioita ei vaan tajua 😃 nyt osaan varautuu tulevaan, kääääks!!

    VastaaPoista
  4. Ihan tuttu juttu! :D Minä pakkasin ensimmäiselle lomareissulle vauvalle noin kolme matkalaukullista tavaraa ja paikan päällä huomasin, että itselläni ei ole mitään (ei siis yhtikäs mitään) tavaroita mukana. Mutta hyvä puoli näissä äitiaivoissa on se, että äititapaamisissa riittää aina juteltavaa kun voidaan jutella samat asiat moneen kertaan kun kukaan ei kuitenkaan muista mitä viimeksi puhuttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, voi ihana :D noh, onneksi näistä selviää hengissä. Ja tärkeintähän on, että lapsella on kaikki hyvin. Siitähän me selkeästi pidetään hyvin huolta :D

      Poista
  5. Hahah eikä,ihanat äiti aivot :D ♡ Mulla tollasta ei oo tullut, johtunee siitä että normaalistikkin unohtelen paljon asioita :'D

    VastaaPoista
  6. Täällä ilmoittautuu yks äitiysdementikko! Joudun ihan jatkuvasti hokemaan itselleni ääneen, että mitä pitää seuraavaksi tehdä. Tehtävistä asioista on pakko pitää listaa jääkaapin ovessa, muuten ne jää tekemättä. Ja apua, meillä on vielä muutto edessä muutaman viikon päästä, niin hoidettavia asioita on miljoona! En yhtään ihmettelis, jos meän pitäis muuttaa pimeään ja kylmään asuntoon, kun eräs unohti tehdä sähkösopimuksen :D Ja mikään informaatio ei vaan pysy päässä, aivot on ku teflonia välillä. Mies kattoo suu pyöreenä ku kysyn samaa yksinkertaista asiaa kolmatta kertaa puolen tunnin sisään :D huhhuh, onneksi en tosiaan oo ainoo joka tästä kärsii!

    -Jenni-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Iso tsemppi muuttoon :D eiköhän asiat parhain päin selviä! Muistat sitten vaan missä se sun lista on ;) <3

      Poista
  7. hahahha :DD tuo bussipysäkkijuttu oli ehkä paras:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo :'D en tiedä miksi mä jäin siihen seisomaan? Ehkä siinä on joskus ollut pysäkki, en oo ihan varma kun en ollut tutulla alueella :D

      Poista
  8. Niin kovin tuttua! Näistä voisi oikeesti koota jonkun sketsin,niin hulvattomia tarinoita iteltäki löytyy et huhuh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Kaikki äidit on kyllä varsinaisia arjen sankareita ihan vaan ku selviää päivistä tämmöisten välillä vähän hitaalla käyvien aivojen kanssa :'D

      Poista
  9. Mä kuuli tänää raskausdemettiasta. En aikaisemmi ollu kuulu tälläisestä hassusta asiasta. Tai siis oma kokemus o ny et neljäs lapsi tulos. Raskauden aikana en oo huomioinu aikaisemmi mitää tämmöstä mut synnytyksen jälkee kyllä ja täs raskaudes. Unohdi jopa lapseni et pitäs ruokaa laittaa, kerran löi vessan oven kiinni ja ihmetteli et mikä puuttuu poika siel vessas sit oli pimees. Elän nykyää päivä muistiolapuilla ku en mä muista mitää. Kaupoa reissut ei toimi ilman lappua kuten mikään muukaa. Tää o vaa pahentunut nyt ja ainut pahi oli 8.4 ku oli vuorokaudeb kateis ja havahduo 15km päästä kotoa. Mustat o muistikuvani. Kaveri sano raskausdementtiaa mut oon aatellu et oo joskus lyöny pääni kovaa et johtus siitä. Mut pitää katsoa ku ainaha mä keksi syy mistä johtuu väsymys, huonot yöunet, alkoholi, nälkäisyys , keskittymishäiriö, ajattelemattonuus jne näin oo ite aina näitä ajatellut mul o aivot kyl turta. 😂😂😂😂

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥