Kaksplus.fi

torstai 2. huhtikuuta 2015

Neuvolalääkäri ja synnytys senkus lähenee!

Tiistaina oli neuvolalääkäri ja mun oli tarkoitus tulla kirjoittamaan siitä samantein. Jostain syystä nyt on jo torstai... Päivät menee vauhdilla vaikken mitään sen suurempaa oo tehnytkään. Raskausviikkoja ei oo enää paljoa jäljellä (tänään 36+1) ja alkaa pieni levottomuus iskeä kun pojan syntymä on oikeasti jo käsillä. Onneksi meillä on kaikki hankinnat valmiina. Se sairaalakassikin pitäis jo varmaan pakata...

Lääkäristä tuli mukaan pelkkiä hyviä uutisia. Poika on arvion mukaan jo 3 kiloinen  (eli aika jössikkä) ja jos tätä vauhtia kasvaa tasaseen niin huhtikuun lopussa saan synnyttää neljän kilon ison pienen pojan. Vauva on raivotarjonnassa edelleen hyvin ja asettuneena lantion yläaukeamaan. Ei kuitenkaan vielä kiinnittyneenä. 

Kohdunkaula on lyhentynyt reilusta kolmesta kahteen senttiin, pehmennyt ja auennut sormelle. Supistukset on siis viimein saaneet muutoksia aikaan. Ymmärtääkseni ensisynnyttäjälle ei yleensä pitäisi tulla sen suurempia muutoksia kohdunsuulla ennen kuin vasta synnytyksen käynnistyttyä, korjatakaa jos oon väärässä. Tämän valossa lääkäri uskalsi antaa vihreää valoa sille, ettei raskaus ainakaan yliaikaiseksi ole menossa. Saa nyt nähdä sitten, toivottavasti ei mene! Olisin jo ihan valmis synnyttämään. Toki parempi, että poika viihtyisi vielä hetken yksiössään. 

Kaiken kaikkiaan lääkäri totesi alatiesynnytykselle olevan erinomaiset edellytykset. Neljän kilonkin poika mahtuu kuulemma hyvin syntymään. En siitä kyllä ollut ollenkaan huolissaan. Semmonen leveä synnyttäjäksi syntyneen lantio mulla on... 

Synnytykselle mulla ei ole erityisiä odotuksia. Toivon vaan, että poika syntyy turvallisesti ja mielellään alateitse. Sektioonkin sitten mennään jos lääkäri kokeen niin parhaaksi. Epiduraalia toivon ja ilokaasuakin haluan kokeilla kipuun. Muutenkin otan ilomielin vastaan kaikki dropit mitä kipuun nyt silloin on tarjolla. Oon avoin kaikelle mahdolliselle. Synnytys ei pelota ollenkaan, tietty vähän jännittää uus tilanne. Se on semmonen pakollinen paha, että hoidettaisiin se nyt alta pois jo!

Supistuksia tulee päivittäin ja yleensä illalla jonkun aikaa säännöllisestikin. Kummallista, että sitä toivoo niiden muuttuvan paljon kipeämmiksi ja tiheämmiksi, ihme masokisti. Haluun jo synnyttää, en jaksa enää odottaa! Tahtoo!

P.s Mulla on vihdoin päälle mahtuvat housut! 

19 kommenttia:

  1. Mua itteeni niin turhauttaa kanssa jo tää odottelu, vaikka viikkoja vasta 24+6! Ei taho olla mitään vaatteita mitkä päälle mahtuis. Pienemmällä mahalla ja vähemmän vilkkaalla asukkaalla odottelis mielelläänkin kauemmin, mutta tällä tuntuu olevan nyrkkeilyharjotuksia tosi tiuhaan. Huh, täytyy asennoituu vähän paremmin nyt kun kuitenkin aikaa h-hetkeen vielä on..
    Tosi kiva blogi muuten, oon jo jonkun aikaa seuraillu (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ymmärrän niin hyvin ton tunteen. :D Kyllä tää odotus on oikeasti aika hermoja raastavaa kun sitä vauvaa odottaa niin kuumeisesti.. Toisaalta on tässä puolensakin kun ehtii valmistautua. Onneks odotus palkitaan hyvin! Eikä oo enää kauaa sullakaan. Tsemppiä loppuun! :)

      Poista
  2. Jotenki mun korvaan toi kolmekiloinen tällä hetkellä ei kuulosta yhtään pahalta, ei se pikkumies välttämättä ehdi nelikiloiseksi kasvaa tän yhden kuukauden aikana :) Mutta toki hyvä, että sekin on tsekattu että isompikin lapsi mahtuu syntymään. Samoissa mietteissä oon täällä kas, nyt alkaa jo toivomaan niitä kivuliaita supistuksia :D Vaikka kummasti tuntuu aina olevan vielä "joku yks homma kesken tai tekemättä tai ostamatta" että ihan hyvä kun ei vielä synnykään :P

    Niin ja kivat pöksyt :), kyllä se vaan piristää ku on jotku mitkä näyttää sekä hyvältä että mahtuu myös päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! :) Yläkäyrän vauva taitaa vähän olla ja lääkäri yritti tsempata mua jo "isompaan" poikaan. Mutta saa nähdä, eihän nuo arviot aina pidä paikkaansa edes. Oli miten oli, kyllä se ulos mahtuu :D

      Löytyy kyllä yllättävän hyvin vielä kaikkea "tärkeää" tekemistä.. Jos yliaikaiseksi menee, niin sitten on kyllä jo varmasti kaikki mahdollinen tehty. Voi kunpa ei menisi! :D

      Poista
  3. Ilokaasu oli mun kaveri :D olin ku kännissä sen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh no sittenhän se on ykkösenä mun listalla :'D

      Poista
  4. Hei, blogissani on sulle Liebster-haaste! :)

    http://pandamamma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut taidettiinkin eilen tähän haastaa jo mutta mäpä pistän tän tulille :) kiitti!

      Poista
  5. Tsemppiä loppuraskauteen! :) Pian se odotus palkitaan <3 Täällä odotellaan vielä pitkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3 no onneksi on pian! Enpä oo koskaan mitään odottanut näin kauan ja kovasti..

      Poista
  6. Ihanaa! Mullakaan ei enään kauaa jäljellä! :) <3 Mulla viikot menee tosi nopeesti, tosin johtuu varmaan siitäkin ku tuo pikku taapero jaloissa vie paljon aikaa ja huomiota :D Pitäis vissiin vauvanvaatteita pestä pikkuhiljaa ja miettiä niitä sairaalakasseja... Kun ei voi koskaan tietää millon se lähtö tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä me! :) varmaan on vähän erilaista odotusta jo seuraavan kanssa. Ekaa kun odottaa niin tosiaan äitiysloma on ihan jouten oloa. Mikäs siinä. Molemmissa on puolensa :)

      Poista
    2. No sepä se :) Joo onhan tää ollu ihan erilaista. Nyt tietää kuitenki mitä tulevan pitää ja sitä innolla odotankin!

      Poista
  7. Voi miten jännittävää! Tsempit loppurutistukseen! :)

    VastaaPoista
  8. Täällä uusi lukija ilmoittautuu mukaan :) Tosi mukavasti kirjoittelet raskausajan tunnelmista. Itse olen rv 24+3, joten heinäkuulle pitäis vielä jaksaa odotella. Paljon tsemppiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, tervetuloa! :) Saat oikeen heinäkuun hellevauvan! Tsemppiä sinnekin odotukseen <3

      Poista
  9. Tsemppiä loppumetreille ja h hetkeen sitten kun se koittaa! :) mulla oli esikoisen kanssa aika sama tilanne alakerrassa tuolla viimeisellä käynnillä ja kovin lupailtiin "kyllä se kohta tulee". Yli meni kuitenkin mutta onneksi vain neljä päivää :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) kiva kuulla vastaavasta tilanteesta! Voi kunpa ei kauaa enää tarvis tätä vauvaa odottaa :D peukut pystyyn ettei nyt ainakaan kovasti yliaikaseksi mee :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥