Kaksplus.fi

perjantai 6. helmikuuta 2015

Raskauden mukana tuli yksinäisyys

Mulla on rakas mies, joka tukee ja auttaa, kiikuttaa kaupasta sitä mitä sillä hetkellä sattuu tekemään mieli ja kestää lämpimään halaukseen sulkien mun kiukun puuskat ja hormoni-itkut. Mulla on ihanat vanhemmat ja kaksi veljeä, jotka auttavat aina kun on tarvis ja joiden luokse on aina mukava mennä. Mulla on myös paljon ihania ystäviä, joista oon todella onnellinen. Tärkeimpänä tietysti rakkain poika, jota kannan mukanani.

En siis ole yksin, mutta olo on silti välillä todella yksinäinen. Oon sulkeutuneena omaan raskauskuplaani. Maailma ympärillä pyörii, mutta mun elämä on totaalisen seisahtunut. Identiteettivaras nimeltä raskaus on vienyt puolet minuudesta. En ole enää pelkästään Matu, vaan raskaana. Tietysti oon iloinen siitä, että raskaus on osa minua. En vain haluaisi sen määrittävän minua kokonaan ihmisenä.

Odotan pojan syntymää malttamattomana, mutta samalla olo on jotenkin todella pysähtynyt ja irrallinen kaikesta muusta. En kuulu enää samoihin piireihin entisen lailla, kuitenkin samaan aikaan oon ihmisenä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vain harva ystävä on ollut näissä samoissa pöksyissä ja tietää mitä raskaus on.

En kaipaa baareissa juoksentelua. Rakastan kotona olemista ja kotielämää, mutta nyt kun mulla ei ole muuta kuin elämä neljän seinän sisällä on olo todella turhautunut. Sitä haluaa saada aina sen mitä ei voi saada. Pään sisällä mulla olisi voimia käydä koulussa, töissä ja juosta erilaisissa riennoissa. Keho kuitenkin kertoo rauhoittumaan, ja niin teenkin. Onhan vauva tärkein.

Tiedättekö sen tilanteen kun ystävät lähtevät drinksuttelemaan ja itse jää sohvan nurkkaan syömään suklaata? Kyse ei ole siitä, että kaipaisin drinksuttelua. Kaipaan sitä, että kuuluu johonkin. Nyt olo on vain ulkopuolinen.

Tiedän, tämä on täysin mun oma valinta. Oon onnellisesti raskaana enkä vaihtaisi tulevaa perheenlisäystä mihinkään! Mikään ei ole tätä tärkeämpää. Tiedän, että raskaus ei ole pysyvä tila ja seuraava vauva-ajan kupla odottaa jo nurkan takana. Toivoisin vain, että huhtikuu tulisi jo, ja saisimme pojan elämäämme. Odottavan aika on todella pitkä.

Blogin kirjoittaminen käy puoliterapiasta. On ihana purkaa tänne ajatuksia, vielä ihanampaa on ollut huomata että muillakin on samanlaisia ajatuksia. Parasta on se, että tänne voin selostaa ihan jokaikisen raskausoireen ja kuvata jokaisen vauvan vaatteen tietäen, että siellä lukijoina on ihmisiä samassa pyöreän muotoisessa, paksussa tilassa yhtä vauvahöyryissä kun minä! 

12 kommenttia:

  1. Moikka Matu,
    Halusin vaan toivottaa tsemppiä tulevaan ja että lapsen saannin myötä tuo "yksinäisyyden" kyllä hälvenee. Pääset seikkailemaan kaikkiin äideille ja vauvoille tarkoitettuihin kerhoihin ja kahviloihin. Ne on ihania, kannattaa tutustua! :) onnea ja jaksamista sulle ja miehellesi jo näin etukäteen! Aurinkoista kevättä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, niitä odotankin kun kuuta nousevaa! :) Kiitoksia paljon ja kivaa kevättä sinnekin. ❤️

      Poista
  2. Oi kyllä, tunsin itseni myös todella yksinäiseksi! Onneksi jaksoin olla äitiyslomaan asti töissä, joten sain siellä onneksi paljon höpistä kaikkea. Mutta ystävät jäivät, juurikin baarittelun takia, ja olenhan ensimmäinen joka sai vauvan meidän kaveriporukasta.
    Myös tuo oma mies kävi valehtelematta syksyn aikana 20 kertaa jossain, milloin baarissa, milloin firman saunailtaa, tai milloin muuten vaan meni kaverillensa istumaan iltaa.. Olin todella mustasukkainen ja katkera, kun itse olin vain kotona kasvattamassa masua ja paijaamassa masua..
    Ja nyt kun itse tahtoisin nähdä ystäviä jossain, ulkona, mies ei tahdo päästää.. On kuulemma eri asia isänä mennä kuin äitinä >:( Ei minusta. Ollaan kuitenkin tasavertaisia vanhempia -vaikkei minusta aina siltä tunnu.. Viikon päästä pääsen vuoden tauon jälkeen juhlimaan, perinteisiä firman ystävänpäivä iltaa! En malta odottaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muutkin tuntee näin! Helpottaa oikeasti.
      Voi höh, miehet! Ehkäpä se siitä kun vauva vähän kasvaa? Sitten kun on vähän vilskettä ja tyttö ottaa enemmän kontaktia niin varmaan miehellekin kivempi silloin päästää äiti viihteelle ;D

      Poista
  3. Tuok yksinäisyys on kyllä totta. Olen jopa ite miettinyt, että tekeekö sen valinnan jollakin tapaa itse, että jumittuu kotiin ja ei tee mitään.
    En ollut aijemminkaan mikään hirmuinen menijä, muistan kuinka ystäväni joutui monta kertaa houkuttelemalla houkuttelemaan minut lähtemään baareihin, loppujenlopuksi hän sitten luovutti, koska lähtemiseni oli aina sellaista empimistä.

    Sen voin allekirjoittaa nyt, että totta se on, et kaveripiirit muuttuvat raskauden/perheelisäyksen myötää. Vanhoja kavereita (nimenomaan ehkä niitä lapsettomia) putoaa kyydistä, osa ihanista pysyy elämässä ja elämään tulee paljon uusia samassa tilanteessa olevia ja tämän kokeneita. Nykyisin myös näitä some-ystäviä; blogeista, instasta, facebookista.
    Ymmärrän niitä lapsettomia, en tuomitse heitä että he ovat taka-alalle jättäytyneet. Heillä vaan on eri elämäntilanne kuin mulla. Heitä ei houkuta jutella vauvanvaatteista, turvaistuimista, vaunuista, kakkavaipoista ja yövalvomisista.

    Ihanaa että avasit tämän aiheen tänne <3 Totta puhut. Rakkaita läheisiä ihmisiä/ystäviä onneksi on, jotka pysyvät elämässä, perheenlisäyksestä huolimatta <3
    Ja onneksi on näitä samassa kuplassa eläviä muita äitejä (tulevia kuin valmiitakin) - vaikka niistäkin sanotaan että toinen äiti toiselle on kuin susi. Sen näkee sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kiitos pitkästä vastauksesta! :) onneksi on some! Missäs sitä muuallakaan nykyään vertaisiaan tavoittaisi yhtä helposti kun täällä? On kyllä tosi kiva, että täältä on löytynyt jo juttukaveria samoista tunteista ja tilanteista. <3

      Poista
  4. Toi on kyllä totta, ja varmaan kaikille vähän käy noin. Eri elämäntilanteet ei vaan yhdistä ihmisiä :/ mutta komppaan ylempää, vauvan synnyttyä pääset verkostoitumaan muihin äiteihin, ja sitä kautta löytyy varmasti uusia kavereita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee! Onneksi tärkeimmät ystävät pysyvät mukana. :)

      Poista
  5. On varmasti ollu hyvä, että on paikka jossa jakaa ajatuksia :) mulla on vähän sama juttu -blogiin kirjoittamalla olen jollain tavalla saanut pudotettua "painolastia" ja toisaalta saanut vertaistukea. Ja vaikka en itse samassa tilanteessa kanssasi olekaan, niin sun odotusajasta on ollu mukava lukea, ehkä meillekin vielä joskus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Tää on kyllä hyvä paikka kirjoittaa ajatuksiaan ja vaihtaa niitä muiden kanssa :)

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus, itse oon kokenut myös samoja tunteita nyt raskausaikana. Netin foorumit ja facebookin ryhmät ovat kyllä ehdottomasti olleet parasta vertaistukea!
    Itselläni on läheisiä ystäviä jo perheellisinä, mutta kukaan läheinen ei ole nyt raskaana. Välillä sitä kyllä tuntee olevansa nimenomaan siellä kuplassa. Onneksi mies on yhtä kuplassa kuin mäkin :D

    Pahin yksinäisyys alkaa olla kai väistymässä, tilalle on tullut ärsytys siitä, miten ihmiset kommentoivat ja tarkkailevat mahaa :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥